Rex Features / AOP
22:10 - 20.05.2020 / maailmalta / Markku Leppilampi
Kökötätkö kotona sinkkuna ja ilman seksiä koronan vuoksi? Hollantilaisten viranomaisten ehdottama ratkaisu on panokaveri

Euronews kertoo [lähde] hollantilaisten viranomaisesta kursailemattomasta vinkistä sinkuille.

Jotkut viihtyvät yksin muutenkin, mutta toiset ovat tahtomattaan johtuneet tilanteeseen, jossa he tuntevat olonsa liian eristäytyneeksi - ja myös seksistä saattaa olla normaalia enemmän puutetta.

Hollantilaiset viranomaiset ovat nyt antaneet ohjeen sinkuille, "jotka kaipaavat fyysistä kontaktia." Viranomaisten yksinkertaisen ohjeen mukaan yksinäisten kannattaisi hankkia "seksikaveri."

Viranomaiset sanoivat, että he joilla ei ole säännöllistä kumppania, tulisi tapailla saman henkilön kanssa fyysisen tai seksuaalisen kontaktin saamiseksi. Useiden tapaaminen olisi riski koronaviruksen leviämiselle.

Kumiukolta kondomit edullisesti! Aina ilmainen ja huomaamaton toimitus!
www.kumiukko.fi

Viranomaiset ohjeistivat myös, että kyseisen henkilön kanssa kannattaisi myös sopia, kuinka monia ihmisiä kumpikin yleensäkään tapaa. Mitä useampia ihmisiä tapaa, sitä todennäköisemmin koronavirus leviää.

Vielä viimeisenä ohjeena viranomaiset ehdottivat masturbointia, nettiseksiä tai eroottisten tarinoiden kertomista seksikumppanille.

artikkelin avainsanat:
hullut jutut koronavirus seksi