20th Century Fox
20:10 - 29.12.2019 / elokuvat / Findance
Netflix nyt: Assassin´s Creed -elokuva perustuu suosittuihin videopeleihin - Michael Fassbender pääosassa

Netflix on lisännyt leffavalikoimaansa joulukuussa 2016 valkokankaille tulleen Assassin´s Creed -elokuvan.

Justin Kurzelin ohjaama elokuva perustuu suosittuun toimintapeliin, joka on saanut vahvasti vaikutteita oikeista historian tapahtumista, henkilöistä ja paikoista.

Mullistavan teknologian avulla Callum Lynch (Michael Fassbender) käy läpi esi-isänsä, Aguilarin kokemuksia inkvisition ajan Espanjassa 500 vuotta sitten. Callum saa kuulla kuuluvansa mystiseen salaseuraan, assassiineihin eli salamurhaajiin – ja hänen toisessa aikakaudessa keräämiään tietoja ja taitoja tarvitaan taistelussa mahtavaa ja tyrannimaista Templar-organisaatiota vastaan.

Leffaa tähdittävät myös Marion Cotillard, Jeremy Irons ja Brendan Gleeson.

Katso Assassin´s Creed -suomitraileri alta: