Yle
10:10 - 22.10.2019 / tv-sarjat / Findance
Sorjonen lopetetaan - Yle Areena esittää viimeisen kauden 29.11.

Kansainvälisesti menestynyt ja kehuttu Sorjonen palaa Yle TV1:n sunnuntai-iltoihin 1.12.2019 alkaen. Koko kausi on katsottavissa ennakkoon jo perjantaina 29.11. Yle Areenassa.

Sorjosen odotettu kolmas kausi on samalla sen viimeinen: viisi uutta rikosta ja kymmenen uutta jaksoa solmivat päätökseen rikossaagan, joka sai ensiesityksensä Ylellä syksyllä 2016.

Uusi kausi tapahtuu talvisissa maisemissa. Tällä kertaa Lappeenrannan pikkukaupungin luminen idylli tarjoaa vastapainoa Sorjosen synkille rikoksille.

Viimeinen kausi punoo yhteen niin päähenkilöiden tarinat kuin rikostapaukset, jotka saivat alkunsa jo sarjan alussa. Nyt Kari Sorjonen (Ville Virtanen) löytää hangesta makaaberin murhan uhrin – aivan kuin joku haluaisi raa’alla teollaan jättää hänelle viestin - tai ainakin koetella huippuälykästä tutkijaa.

Toinen kausi väitti, etteivät menneet asiat koskaan pysy siellä, minne me olemme ne jättäneet. Kolmannella kaudella talvi on sarjan hahmoille pysähtymisen hetki, ennen kuin he voivat päästä elämässään eteenpäin. Uusi kausi kysyykin, pitääkö sinun pystyä joskus pahaan, jotta saat aikaan hyvää?

Sarjan pääosissa jatkavat Ville Virtanen Kari Sorjosena, Anu Sinisalo Lena Jaakkolana, Matleena Kuusniemi Pauliina Sorjosena, Ilkka Villi Niko Uusitalona, Olivia Ainali Janina Sorjosena ja Lenita Susi Katia Jaakkolana.

Kolmannen kauden viisi rikosta ovat: Ihmisen tahra, Ihmispeto, Poikia ja rakastajia, Nainen peilissä ja Shakkitarina.