Pixabay
20:10 - 18.10.2019 / maailmalta / Markku Leppilampi
Google Maps kismittää italialaiskylää - keksivät keinon estääkseen ikäviä tilanteita

Italian Sardiniassa sijaitsee idyllinen Baunein kylä. Siellä ei järin pidetä Google Mapsista, Oddity Central kertoo [lähde].

Kylä on nyt asettanut turistien vuoksi varoituksia Google Mapsin käytöstä. Ne on sijoitettu teiden varsille.

Syynä on turistien jatkuva eksyminen tai pulaan joutuminen. He etsivät Mapsin avustuksella "piilotettuja rantoja", joille he voisivat mennä nauttimaan auringosta.

Ikävä kyllä rantoja etsiessään moni heistä päätyy autolla tielle, jolta ei ole paluuta niiden huonokuntoisuuden vuoksi.

- Ihmiset eivät ole tottuneita alueen sorateihin, ja he luottavat Google Mapsiin, pormestari Salvatore Corrias kuvaili.

- Hetken kuluttua he tajuavat, etteivät ole kunnollisella tiellä, joten meidän täytyy mennä pelastamaan heidät. Tapauksia on ollut todella monia, etenkin viime vuosina. Valitettavasti Google Maps ei vie ihmisiä heidän haluamiinsa paikkoihin, Corrias jatkoi.

Pelastustyöt ovat käyneet liian kuormittaviksi, joten jotain oli tehtävä. Tienvarsikylteistä toivotaan apua tilanteeseen.

Baunein viranomaiset ovat yrittäneet saada turhaan Googlelta apua asiaan. He eivät ole saaneet edes vastausta.

Pormestari suositteli käyttämään Google Mapsin sijaan paperikarttaa tai opasta.

artikkelin avainsanat:
Google Google Maps tech