Iiris Heikka
13:10 - 31.05.2019

musiikki / Findance
Spotify nyt: kansainvälisessä nosteessa oleva suomalaislaulaja Lxandra julkaisi uuden singlen Swimming Pools

Nouseva suomalaistähti Lxandra julkaisee tänään uuden singlen Swimming Pools, jonka hän kirjoitti yhdessä Axel Ehnströmin ja Martin Klevelandin kanssa.

Kappaleesta julkaistaan ensin Lxandran upeaa ääntä korostava pianoversio, jota seuraa myöhemmin kesällä ilmestyvä tuotettu versio. Suomalaisartisti julkaisee tänä vuonna vielä lisää musiikkia Another Lesson Learned -EP:n muodossa.

Berliinissä asuva Lxandra kertoo kappaleesta: "Päivänä, jolloin Swimming Pools kirjoitettiin, mua ärsytti maailma, joka pyörii täysin rahan ja menestyksen ympärillä. Päätimme kirjoittaa biisin, joka kertoo siitä, että on tyytyväinen siihen mitä on ja muistaa mistä on kotoisin, kuka on ja pitää siitä kiinni. Raha ja menestys ei tuo onnellisuutta. Biisillä haluan näyttää kapitalismille ja yhteiskuntamme välillä mahdottomille odotuksille keskisormea ja samaan aikaan kiitollisuutta siitä, mitä mulla on."

Lxandralle myönnettiin tammikuussa nimekäs Music Moves Europe -palkinto (entiseltä nimeltään EBBA), jonka ovat aiemmin saaneet muun muassa Adele, Tove Lo ja Sigrid. Suomalaisartisti voitti palkinnon pop-kategoriassa. Muutama viikko sitten The Great Escape -festivaalilla esiintynyt artisti keikkailee tänä kesänä muun muassa Qstockissa ja Ilosaarirockissa.

Kuuntele Swimming Pools Spotifyssa alla:





artikkelin avainsanat:
Lxandra