Pixabay
05:10 - 30.05.2019 / viihde / Johan Ekroth
Asiantuntija kertoo, että ihmiset harrastavat upeaa seksiä vuonna 2025 - miten on asian laita vuonna 2050?

Seksi ja sen harrastaminen on muuttunut vuosien saatossa samalla tavalla kuin parisuhde-elämä muutenkin, kirjoittaa Metro [lähde]. Miten se tulee muuttumaan seuraavien vuosikymmenten aikana?

30 vuotta sitten emme olisi voineet kuvitella seksielämää, johon kuuluu muun muassa erilaiset seksilelut, deittisovellukset kuten Tinder tai aikuisviihdesivustot. Nykyään emme voisi kuvitella elävämme ilman niitä.

Centre for Professional and Applied Ethicsin johtaja Neil McArthur University Of Manitobasta kertoo, että seksi vuonna 2025 tulee olemaan erittäin hyvää eikä siihen myöskään tarvita toista ihmistä.

Vuonna 2050 puolestaan seksielämä on McArthurin mukaan muuttunut siten, että seksuaalinen kontakti on vain yksi monista vaihtoehdoista valtavasta "menusta".

McArthur on vakuuttunut, että tulevaisuudessa teknologia tulee yhä vahvemmin vaikuttamaan seksiin.

Tällä hetkellä seksin harrastaminen koneen kanssa tuntuu vieraalta, mutta tulevaisuudessa se voi olla hyvin normaalia. McArthur muistuttaakin, että seksinuket ovat yleistyneet viime vuosina hurjasti.

artikkelin avainsanat:
seksi