Maarit Kytöharju
06:17 - 03.09.2018 / musiikki / Findance
Club For Five lähtee Jouluna 2018 -kiertueelle

Syksyllä Songs Of Kirka –esityksen kanssa kiertävä a cappella –yhtye Club For Five suuntaa jälleen joulukiertueelle.

Vantaalta marraskuun lopussa käynnistyvä Jouluna 2018 –kiertue vie useilla kultalevyillä palkitun yhtyeen konserttisaleihin ympäri Suomen. Kuusitoista konserttia sisältävän kiertueen liput ovat nyt myynnissä.

Joulua ja jouluperinteitä rakastava Club For Five rakentaa joka vuosi ohjelmistonsa huolella – mukana on oltava sekä rakastettuja jouluklassikoita että aivan uusia sovituksia. Viime vuonna Club For Five lanseerasi suosituksi nousseen, monikulttuurisen Joulumaa Exports -numeron, jossa kaikkien tuntema Katri Helenan Joulumaa-kappale matkustaa ympäri maailmaa eri kulttuureihin ja musiikin tyylilajeihin.

- Uusien musiikillisten ideoiden tuominen meidän joulukonsertteihimme on virkistävää paitsi yleisöllemme, myös meille itsellemme. Joulumaa Exports –numero on hyvä esimerkki tällaisesta uudesta näkökulmasta., kommentoi marraskuun loppua jo innolla odottava Club For Five.

Club For Five on Maija Sariola, Jouluna 2018-kiertueella Susanna Lukkarista tuuraava Eeppi Ursin, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi.

Jouluna 2018 -kiertueen päivämäärät ja paikat:

30.11. Martinus, Vantaa
01.12. Musiikkitalo, Helsinki
02.12. Musiikkitalo, Helsinki (esitykset klo 15 ja 19)
03.12. Hyvinkääsali
09.12. Lappeenranta-sali

10.12. Kuopion Musiikkikeskus
11.12. Kuhmo-talo
12.12. Sibeliustalo, Lahti
13.12. Verkatehdas, Hämeenlinna
15.12. Tapiolasali, Espoon Kulttuurikeskus (esitykset klo 15 ja 19)

17.12. Tampere-talo
18.12. Paviljonki, Jyväskylä
19.12. Logomo, Turku
20.12. Kulttuuritalo, Helsinki

artikkelin avainsanat:
Club For Five