Alamy / AOP
04:40 - 13.04.2018 / viihde / Markku Leppilampi
Vegaanille jopa halvaantumiseen johtava hermostovaurio - unohti tärkeän vitamiinin

Kasvissyöjän tulee huolehtia, että hän saa kaikki tarpeelliset ravintoaineet. 50-vuotias nainen Wuhanista, Kiinasta ei jostain syystä noudattanut tätä sääntöä, Oddity Central kertoo [lähde].

Nainen aloitti kasvissyönnin jo parikymppisenä. Tavoitteena hänellä oli pudottaa painoa. Saatuaan hyviä tuloksia, hän päätti jatkaa kasvissyöntiä loppuelämänsä.

Nainen ei kuitenkaan arvannut, että kasvissyönti saattaisi jopa halvaannuttaa hänet.

- Olen vastikään tuntenut jalkani epätasaiseksi kävellessäni. Tuntuu kuin kävelisin sametin päällä. Jalkani ja käteni myös tuntuvat usein tunnottomilta, nainen sanoi lääkäreille.

Testeissä havaittiin, että naisen selkärangassa olevat hermosolut olivat vaurioituneet. Tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin, että Chen kärsi vakavasti B12-vitamiinin puutteesta - se oli vain 10 prosenttia normaalihenkilön tasosta.

B12-vitamiinilla on tärkeä tehtävä hermoston toiminnassa, joten vitamiininpuute oli syynä hänen neurologisiin oireisiinsa. B12-vitamiinia saa vain lihasta ja kalasta. Kumpaakaan nainen ei ollut syönyt 30 vuoteen. Hän ei ollut myöskään syönyt mitään lisäravinteita, joista vitamiinia olisi saanut.

artikkelin avainsanat:
Kiina ruoka terveys