Express kertoo [lähde] varsin korkealentoisesta teoriasta, jolla yritetään selittää usein avaruusalusten jättämiksi väitettyjä peltokuvioita.
Jo vuonna 1990 muutama jekkuilija kertoi tehneensä kuvioita, mutta tämä ei tietysti hidasta erikoisten teorioiden pohdiskelua.
Peltokuvioista kiinnostunut kemiantohtori Horace Drew väittää, että kuviot olisivat avaruusolentojen jättämiä viestejä. Ei kuitenkaan mitä tahansa viestejä, vaan niissä kerrotaan väitetysti myös tulevaisuudesta.
Drewn mukaan viestit ovat piilotettu kuvoihin ja olennot yrittävät kommunikoida niiden kautta ihmiskunnan kanssa. Ihmiskunta ei Drewn mukaan ole kuitenkaan vielä tarpeeksi kehittynyt niiden ymmärtämiseen.
Tohtori sanoo, että samoin kuin ihmiset tutkivat eläimiä avaruusolennot tutkivat meitä. Ne eivät ole hänen mukaansa kiinnostuneet tekemään sopimuksia meidän kanssamme - samoin kuin ihmistä ei kiinnosta tehdä sopimuksia delfiinin kanssa.
- Yhdysvaltain presidentti ei ole koskaan sanonut delfiinille "vie minut johtajasi luokse", Drew vertasi.
