Alamy / AOP
21:10 - 10.01.2016 / maailmalta / Markku Leppilampi
Tytöt ottivat selfien - kaksi kuoli heti

Mumbaissa sattui lauantaina traaginen onnettomuus uhkarohkean selfien vuoksi, The Indian Express kertoo [lähde]. Kolme teinityttöä oli puhelimineen kallioisella rannalla, kun kaksi heistä tipahti mereen ison aallon iskettyä heihin takaapäin.

Paikallinen 40-vuotias mies Rajesh Walunj oli rukoilemassa temppelissä, kun hän kuuli avunhuutoja Bandran linnakkeen suunnalta. Hän juoksi auttamaan ja sai toisen tytöistä ylös aallosta selvinneen tytön avustuksella. Sen jälkeen hän hyppäsi pyörivään vuoroveteen pelastamaan kolmatta muiden tyttöjen seuratessa tilannetta sivusta.

Pelastajan naapuri sanoo, että Walunj tavoitti viiden metrin päähän rannasta ajautuneen tytön, mutta sen jälkeen virtaus kaappasi heidät. Poliisin version mukaan Rajesh ei löytänyt tyttöä ja palasi takaisin, mutta aalto vei hänet ennen kuin hän ehti rantaan.

Nopeat virtaukset ja huono näkyvyys haittasivat pelastustöitä, eikä uhreja ole löydetty. Kyseessä on erittäin vaarallinen ranta, jonne ihmiset joskus menevät istumaan varoituksista huolimatta.

artikkelin avainsanat:
oudoimmat selfie