Kumppani tarjoaa heti ratkaisua – miksi hyvä neuvo voi tuntua pahalta?

Kumppanin tarjoama neuvo voi olla aivan järkevä ja silti tuntua väärältä vastaukselta. Yksi mahdollinen syy on, että keskustelijat odottavat tilanteelta eri asioita. Kuuntelemiselle ja ratkaisuille voi löytyä paikkansa samassa keskustelussa.

Kuvitellaan ilta, jolloin toinen kertoo työpäivänsä ikävimmästä hetkestä. Hänet keskeytettiin palaverissa jälleen, eikä omaa ajatusta saanut sanottua loppuun. Kumppani ehdottaa heti, että asiasta kannattaisi puhua esihenkilölle.

Neuvo saattaa olla järkevä. Silti kertoja voi pettyä: hän ei ole vielä ehtinyt sanoa, miltä tilanne tuntui. Kuuntelija puolestaan ihmettelee, miksi auttamisyritys otettiin huonosti vastaan.

Tällaista tilannetta voi tarkastella keskustelun tavoitteiden kautta. Molemmat puhuvat samasta tapahtumasta, mutta toinen käsittelee kokemustaan ja toinen suunnittelee jo toimintaa.

Ratkaisu voi vastata vasta seuraavaan kysymykseen

Parisuhdetyöhön erikoistuneen Gottman Instituten julkaisemassa kirjoituksessa pariterapeutti Kyle Benson painottaa kumppanin tunteiden ja näkökulman ymmärtämistä ennen neuvomista. Liian nopea ongelmanratkaisu voi hänen kuvaamissaan tilanteissa jättää kertojalle kokemuksen, että tämän tunteet pitäisi saada korjattua.

Palaveriesimerkissä keskustelun ensimmäinen kysymys voisi olla: ymmärrätkö, miksi minua harmittaa? Esihenkilölle puhuminen vastaa puolestaan kysymykseen siitä, mitä asialle voisi tehdä huomenna.

Näin ajateltuna ongelma voi olla neuvon ajoituksessa. Keskustelu hyppää seuraavaan vaiheeseen ennen kuin kertoja on saanut ensimmäisen ajatuksensa valmiiksi.

Kuuntelija voisi kokeilla esimerkiksi tällaista vastausta: ”Harmittiko sinua eniten keskeyttäminen vai se, ettei kukaan palannut sinun asiaasi?” Kysymys antaa kertojalle mahdollisuuden täsmentää, mistä pettymyksessä on kyse.

Neuvominen ei tutkimuksessa ollut yksiselitteisesti huono asia

International Journal of Listening -lehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimus tuo aiheeseen hyödyllisen tarkennuksen. Kokeessa 115 osallistujaa keskusteli henkilöiden kanssa, jotka oli koulutettu joko kuuntelemaan aktiivisesti, antamaan neuvoja tai vastaamaan lyhyillä kuittauksilla.

Aktiivista kuuntelua saaneet osallistujat kokivat tulleensa paremmin ymmärretyiksi kuin neuvoja tai lyhyitä kuittauksia saaneet. Aktiiviseen kuunteluun kuului esimerkiksi puhujan ajatusten tiivistämistä omin sanoin ja tämän kannustamista kertomaan lisää.

Keskusteluun tyytyväisyydessä aktiivisen kuuntelun ja neuvojen saamisen välillä ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa. Molemmat saivat tässä suhteessa parempia arvioita kuin pelkät lyhyet kuittaukset.

Tutkimus koski toisilleen ennestään tuntemattomien ihmisten lyhyitä keskusteluja. Se ei siis suoraan osoita, miten pitkään yhdessä ollut pari reagoi kotona. Se auttaa silti erottamaan kaksi asiaa: keskustelusta pitäminen ja ymmärretyksi tuleminen eivät ole sama kokemus.

Neuvojen antajaa ei tämän perusteella kannata automaattisesti tulkita välinpitämättömäksi. Huomio kannattaa suunnata myös siihen, vastaako hänen tarjoamansa apu siihen, mitä toinen keskustelulta toivoo.

Toiveen voi sanoa ilman valmista keskustelukaavaa

Käytännön kokeiluksi sopii tuen tarpeen kysyminen ennen ehdotusten luettelemista: ”Haluatko kertoa tämän ensin loppuun vai mietitäänkö jo yhdessä, mitä voisit tehdä?”

Myös kertoja voi ilmaista toiveensa. ”Minulla on pari ratkaisua jo mielessä, mutta tämä jäi silti harmittamaan” kertoo tilanteesta eri asian kuin ”En tiedä, miten ottaisin tämän puheeksi. Auttaisitko miettimään?”

Näissä esimerkeissä kumpikaan ei joudu arvaamaan koko keskustelun tarkoitusta. Samalla neuvomiselle jää tilaa silloin, kun sitä toivotaan.

Jos ratkaisuja tuli tarjottua liian aikaisin, keskustelua voi kokeilla palauttaa siihen kohtaan, joka jäi kesken: ”Aloin jo miettiä, mitä tekisin itse. Kerro vielä, mitä sen jälkeen tapahtui.”

Yhteinen ongelma tarvitsee myös yhteisiä tekoja

Kaikkeen tätä ei pidä soveltaa samalla tavalla. Gottman Institute rajaa stressiä purkavan kuunteluharjoituksensa erityisesti tilanteisiin, joissa kuormitus tulee parisuhteen ulkopuolelta. Työpäivän harmien käsittely on eri lähtökohta kuin kumppanien välinen erimielisyys.

Tästä voi johtaa arkeen tärkeän erottelun. Jos kumppani kertoo kantavansa yksin lasten aamutoimista aiheutuvan kuorman, kyseessä on myös yhteinen järjestelykysymys. Pelkkä myötätuntoinen vastaus jättää tehtävien jaon ennalleen.

Tällaisessa esimerkkitilanteessa kuuntelemista voisi jatkaa konkreettisella ehdotuksella: ”Mikä kohta aamuissa kuormittaa eniten? Minä voin ottaa aamupalan ja pukemisen vastuulleni. Sovitaanko, miten jaamme loput?”

Työpalaverin kohdalla seuraava askel voisi puolestaan olla: ”Haluatko, että mietitään yhdessä, miten sanoisit tästä esihenkilölle?” Silloin kertoja saa itse päättää, onko hän valmis siirtymään ratkaisuun.