
Yhä useammille perheille ruutuaika on arkipäivää, mutta yksi äiti päätti tehdä radikaalin päätöksen ja kieltää pojaltaan kokonaan pelaamisen, television ja puhelimen käytön. Tulokset olivat yllättäviä – ja positiivisia.
TikTokissa tunnettu Lauren, neljän lapsen äiti, kertoi Mirrorin mukaan videollaan päätöksestä asettaa kahdeksanvuotias Oscar- poikansa pelitauolle huomattuaan muutoksia tämän mielialassa ja käytöksessä.
Ensimmäinen viikko oli vaikein
Lauren kertoi, että ensimmäinen viikko oli haastava. Oscar oli tavallista vihaisempi ja levottomampi, ja hänen käytöksensä jopa huononi aluksi. Mutta kahden seuraavan viikon aikana tapahtui merkittävä muutos.
"Oscar on paljon rauhallisempi, hänen keskittymisensä ja mielialansa ovat parantuneet huomattavasti", Lauren kuvaili. Hän kertoi myös, että Oscar on alkanut leikkiä enemmän ulkona ystäviensä kanssa ja nauttimaan yksinkertaisista lapsuuden leikeistä.
Pelaamisen sijaan kokkausta ja kirjoja
Lauren huomasi poikansa olevan aiempaa innostuneempi ruoanlaitosta ja kotitöistä, ja hän on viettänyt enemmän aikaa yhdessä perheen kanssa.
"Oscar haluaa olla enemmän läsnä ja osallistua kodin arkeen", Lauren kertoi. "Hän on oppinut nauttimaan tavallisista arjen hetkistä ilman ruutuja."
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lauren ja hänen miehensä rajoittivat Oscarilta ruutuaikaa. Aiemmin he olivat kieltäneet pelaamisen ja YouTuben katselun, koska ne vaikuttivat negatiivisesti pojan kärsivällisyyteen ja vuorovaikutukseen.
Vanhempien jakamat kokemukset
Laurenin video herätti runsaasti keskustelua, ja monet vanhemmat jakoivat omia kokemuksiaan ruutuajan rajoittamisesta.
Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet ruutukieltoa hyvänä ratkaisuna. "Olin lapsena ja nuorena intohimoinen pelaaja, eikä siitä ollut minulle mitään haittaa", eräs kommentoija kirjoitti. "Ongelma ei ole itse pelaaminen, vaan tunteiden hallinnan opettaminen."
"Hän palaa pelaamisen pariin myöhemmin, mutta ilman tunteiden säätelyn taitoja. Nyt olisi hyvä aika opettaa sitä", toinen lisäsi.
TikTok-video
@itsgivingmum We had originally pitched to Oz that this would be a short(er) gaming break (about 2 months). But I see so many positives I just want want him to go back to it #gaming #gamingontiktok #forniteclips original sound - Lozza