
Ruoan verkkokauppa kasvaa vauhdilla, ja HOK-Elanto vastaa asiakkaiden tarpeisiin laajentamalla pikatoimituksia pääkaupunkiseudulla. Uusi tunnin toimitus -palvelu tuo entistä nopeamman vaihtoehdon kiireisille asiakkaille.
Palvelu on aluksi saatavilla kolmesta Espoon myymälästä, ja sen on tarkoitus laajentua kevään aikana useampiin Alepoihin ja S-marketeihin.
Alepa Mankkaalla toimitukset alkoivat 2. joulukuuta.
Alepa Matinkylässä toimitukset alkoivat 3. joulukuuta.
Alepa Westendissä toimitukset alkoivat 4. joulukuuta.
Palvelua testataan myös muilla S-ryhmän alueilla, kuten Pirkanmaalla, Turussa ja Etelä-Karjalassa.
"Laajennamme pikatoimituksiamme, sillä ne helpottavat monien asiakkaidemme arkea. Esimerkiksi perheiden kiireisessä arjessa ei aina muisteta tilata ostoksia etukäteen tai yksinkertaisesti ehditä käydä kaupassa, ja näihin hetkiin tunnin toimitus kotiovelle tuo huomattavaa helpotusta. Seuraamme suurella mielenkiinnolla asiakkaiden palautteita ja kokemuksia uudesta nopeasta toimitusmallista" kertoo HOK-Elannon ruoan verkkokaupan kehitysjohtaja Jukka Ranua.
Robottikuljetukset laajentuvat
HOK-Elanto on myös laajentanut suosittuja robokuljetuksia, jotka otettiin käyttöön jo vuonna 2022. Tällä hetkellä alueella liikkuu lähes 100 Starship Technologiesin robottia, jotka toimittavat ostoksia noin 30 myymälästä.
Robokuljetusten ja pikatoimitusten rinnalla verkkokaupan noutopalvelut tarjoavat mahdollisuuden hakea ostokset samana päivänä useista Prismoista, mikä tekee verkko-ostoksista täysin kilpailukykyisen vaihtoehdon perinteiselle kaupassa käynnille.
Tunnin toimitus käytännössä
Tunnin toimitus on saatavilla osoitteessa S-kaupat.fi ja S-kaupat-mobiilisovelluksessa. Toimitustapa valitaan tilausta tehdessä, ja asiakkaalle lähetetään tekstiviestillä seurantalinkki, josta voi tarkistaa arvioidun toimitusajan. Palvelu kattaa lähes koko myymälän valikoiman, mutta alkoholi- ja tupakkatuotteita ei voi tilata.