Jokainen on varmasti samaa mieltä, että kaukosuhteessa eläminen ei ole helppoa.
Siinä voi olla suurempi riski eroon kuin silloin, jos asutaan saman katon alla tai ainakin samalla paikkakunnalla. Mutta ei välttämättä, koska eri paikkakunnilla tai jopa eri maassa eläminen ei ole mahdotonta.
Suhde voi selvitä siitä ja rakkaus kukoistaa, joiden todennäköisyyttä voi lisätä näiden alla olevien vinkkien avulla, kertoo AllWomensTalk.
6 vinkkiä, joita kaukosuhteessa elävien kannattaa hyödyntää:
1. Viestejä ei kannata lähetellä koko ajan, koska niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Siihen voi väsyä ja niille kannattaisi valita oikeat hetket, jolloin kummallakin on oikeasti aikaa viestitellä.
2. Tapaamiset kannattaa suunnitella hyvissä ajoin etukäteen, jolloin on jotain mitä odottaa.
3. Tehdä asioita yhdessä, vaikka ei ollakaan samassa paikassa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi saman elokuvan katselemista yhtä aikaa samalla kun ollaan videopuhelussa.
4. On hyvä myös nauttia niistä ajoista, kun on yksin. Se voi olla esimerkiksi ajanviettoa perheen ja ystävien kanssa. Sitten kun näkee kumppania, arvostaa enemmän aikaa myös hänen kanssaan.
5. On syytä olla kumppanille rehellinen, koska asioilla on tapana paljastua jossakin vaiheessa. Kaukosuhteessa luottamus on erittäin tärkeää.
6. Kannattaa olla positiivinen eikä esimerkiksi valittaa jatkuvasti siitä, kuinka ikävä on eikä meinaa kestää erossa olemista.
Kaukosuhde ei ole aina huono asia, vaan suhde voi selvitä siitä.
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX