
DJ Ice K (Ilkka Kuivanen) on julkaissut uuden singlen Party Starter.
Kappale on tehty yhdessä VRC:n alias Tero Mäihäniemen kanssa ja siinä vierailee Mighty 44 -yhtyeestä tuttu MR. B.
- Olen Teron kanssa vanhoja ystäviä ja meillä on tapana käydä mökkeilemässä muutaman kerran vuodessa. Edellinen reissu osui keskelle kylmintä talvea tammikuussa 24. Ohjelmassa normaalisti on grillausta, saunaa sekä paljuilua, mutta nyt oli -24 pakkasta ja tuumasimme että paljun tilalle voitais keksiä muuta tekemistä, jotta ei tulla kipeiksi, DJ Ice K kertoo Findancelle.
- No avasimme pöydälle tietokoneet jossa musan softat oli ja sovimme, että katsotaan aamulla mitä olemme saaneet aikaiseksi. Tuloksena oli ihan mukavan kuuloinen aihio, jota sitten jatkettiin miten aina ehdittiin.
- Pari viikkoa mökkireissun jälkeen lähetin mun omat demoräpit sisältävänraidan Mr. B:lle ja sieltä tuli jo seuraavana päivänä paluupostissa tämä sama demo mutta hänen mahtavalla kertsi-idealla, joka oli pikaiseen äänitetty siihen päälle.
- Tämän jälkeen asiat ryöpsähtelivät nopeasti eteenpäin ja lopputuloksen kuulette nyt. Sen verran voin raottaa, että lisämateriaalia VRC:n kanssa työstetään myös, mutta siitä lisää myöhemmin, DJ Ice K hehkuttaa.