Findance.com
18:10 - 25.04.2024

musiikki / Markku Leppilampi
Tutkimus: Nykymusiikki on aiempaa yksinkertaisempaa, narsistisempaa, negatiivisempaa ja itseään toistavaa

Uuden tutkimuksen mukaan musiikki on vuosikymmenien saatossa muuttunut - eikä välttämättä ainakaan kaikkien mielestä parempaan suuntaan.

Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että länsimaisen populaarimusiikin englanninkieliset sanoitukset ovat muuttuneet.

Sanoitukset ovat muuttuneet ajan myötä kauniisti sanottuna helpommin ymmärrettäväksi, eli yksinkertaisemmaksi. Sanaston rikkaus on vähentynyt ja sanoitusten luettavuus heikentynyt.

Rakenteellinen monimutkaisuus on niin ikään vähentynyt. Sanoitukset ja musiikki ovat myös itseään toistavia.

Narsismia ja negatiivisuutta

Tutkimuksen mukaan sanoitukset ovat lisäksi nykyään negatiivisempia, ja myös henkilökohtaisempia. Brain Fodder kertoo, että narsismi on lisääntynyt sanoituksissa, ja esimerkiksi "minä"- ja "minun"-sanan käyttö on lisääntynyt. Lisäksi sanoitukset ovat vihaisempia.

Brain Fodder viittaa eurooppalaiseen tutkimukseen, jossa tutkittiin 12 000 kappaletta vuosikymmenten varrelta. Tutkimukseen osallistunut Eva Zangerle Innsbruckin yliopistosta kertoo, että sanoitukset heijastelevat nyky-yhteiskuntaa, sen arvoja ja emotionaalista tilaa.

Mitä mieltä olet, kuvaako se myös tätä potentiaalista vapun yllätyshittiä - Kuuntele EN TANSSI Spotifyssa.

artikkelin avainsanat:
narsismi nykymusiikki tutkimukset


Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!