2000-luvun alun rap-rock-yhtye @junkmail tekee paluun. Vuodesta 2005 tauolla ollut yhtye on inspiroitunut viime vuoden YleX:n Throwback – 2000-luvun parhaat biisit -listan menestyksestään ja aloittanut uuden materiaalin tuottamisen. Paluun ensimmäinen single SISU(prkl) julkaistiin toukokuussa 2023.
Tänään julkaistu uusi single Jää yhdistää suomirockia, rappia ja modernia iskelmää elokuvalliseen tunnelmaan, mukana on myös "stadionluokan" kertosäe.
"Jää jatkaa siitä, mihin bändi jäi parikymmentä vuotta sitten. Se on takuuvarmaa @junkmail-meininkiä, joskin vuodet ovat hioneet kokonaisuudesta soundiltaan rikkaamman", yhtye kertoo.
Kappaleen jousisoittimien sovitukset ovat kapellimestari ja säveltäjä Martin Segerstrålen käsialaa, tehty yhteistyössä lontoolaisen elokuvasäveltäjä Torquil Munron kanssa. Ossie (Ossi Jaala) vastaa bändin sanoituksista, sävellyksistä, sovituksista ja tuotannosta, ja bändin laulajana toimii Jonna (Jonna Pyykkö).
Uuden singlen myötä @junkmailin livekokoonpano laajenee. Raptorista tunnettu Izmo, oikealta nimeltään Ismo Heikkilä, liittyy bändiin Ossien "tuplaajana". Yhtye valmistelee parhaillaan kattavaa settiä livekeikoille, jossa kuullaan sekä uutta tuotantoa että bändin klassikkohittejä.
