
Mark Ruffalon mielestä Hulk-jatko-osan tekeminen saattaisi olla liian kallista.
Deadline raportoi, että Ruffalo, joka on esittänyt Bruce Bannerin / Hulkin roolia Marvel Cinematic Universen (MCU) elokuvissa, ilmaisi huolensa haastattelussa GQ:lle.
MCU:ssa on tehty vain yksi puhtaasti Hulkia käsittelevä elokuva: vuoden 2008 The Incredible Hulk, jossa Bruce Banneria esitti tällöin vielä Edward Norton.
Ruffalo, joka otti roolin haltuunsa The Avengers -elokuvassa, olisi valmis tekemään Hulk-elokuvan, jos Marvel Studios antaisi sille vihreää valoa.
Ruffalo toteaa, että CGI-teknologian käyttäminen Hulkin luomiseen on kallista, jopa teknologian kehittyessä. "Jos tekisit kokonaisen elokuvan, se olisi todella kallis, mikä on syy siihen, miksi Hulkia käytetään niin säästeliäästi. Hinnoittelin itseni ulos!", hän sanoi.
Ruffalo ei mainitse Hulk-hahmon elokuvaoikeuksista, jotka ovat olleet soololeffojen osalta Universalilla, mikä vaikutti aiemmin Marvelin suunnitelmiin hahmon osalta. Tiettävästi hahmon elokuvaoikeudet palautuivat Disneylle viime kesänä.
Ruffalo kommentoi kuitekin Marvelin laajenemista suoratoistopalveluihin ja siihen, miten se on muuttanut yleisön odotuksia ja kokemusta.
"Marvelin elokuvien juttu oli, että piti odottaa kolme vuotta, mikä loi mystiikkaa," hän sanoi.
Nyt, kun Marvel Studios vähentää tuottamiensa sisältöjen määrää vuosittain, muutokset voivat olla positiivisia, mutta Ruffalo epäilee, tuleeko MCU olemaan koskaan enää entisensä.