
Verkossa on levinnyt BBC:n julkaisema video, jolla kaksi harmaisiin vaatteisiin pukeutunutta nuorta poikaa saavat tuomion julkisella esiintymislavalla. Tarkoituksena saattaa olla iskostaa pelkoa kansalaisiin, jotka harkitsevat vastaavien "rikosten" tekemistä.
Videolla pojat tuomitaan Etelä-Korean "nukkehallinnon" K-draamojen katsomisesta ja levittämisestä. Pohjois-Korean diktatuurissa on kiellettyä katsoa eteläkorealaisia televisio-ohjelmia, ja katselusta voi seurata pitkä vankeusrangaistus tai jopa kuolemantuomio.
Huolimatta rangaistuksista, jotkut ihmiset uhmaavat sortohallintoa, ja katselevat ulkomaailman televisiota suljetusta valtiostaan käsin.
Teinit saivat kovat rangaistukset
Pojat tuomittiin videolla 12 vuodeksi vankeuteen ja pakkotyöhön. Kertoja sanoo videolla, että "he ovat vasta 16-vuotiaita, mutta he ovat pilanneet oman tulevaisuutensa".
Rangaistus ei ole edes vakavimpia, mitä vastaavista tapauksista on tuomittu. Pohjoiskorealainen loikkari kertoi BBC:lle, että hänet pakotettiin katsomaan, kun 22-vuotias mies teloitettiin ampumalla, koska hän kuunteli eteläkorealaista musiikkia ja jakoi sen ystäviensä kanssa. Alla video.
Chilling footage from North Korea allegedly shows two teenage boys handcuffed in front of hundreds of students and sentenced to 12 years of hard labor for watching South Korean 'K-dramas.'
Source:… pic.twitter.com/qPyCnEO6HL
— Mario Nawfal (@MarioNawfal) January 18, 2024
Pohjois-Korea