
Jos sinua kutittaa, mutta et keksi sille oikeastaan mitään syytä, syy sille on saattanut nyt löytyä.
On tehty uusi tutkimus, jossa löydettiin syy kutinalle, joka ei johdu välttämättä esimerkiksi ekseemasta tai muista kutinaa aiheuttavista ihosairauksista ja ongelmista, kertoo Sky News.
Kun tutkijat altistivat hiirten ihon yleiselle bakteerille nimeltään staphylococcus aureus, havaittiin, että hiiriä kutitti paljon useiden päivien ajan.
Kutina ei johtunut suoraan tästä bakteerista, vaan hiiret olivat tulleet sen myötä yliherkiksi kevyille kosketuksille, jotka kutittivat niitä, mutta eivät olisi normaalisti niitä kutittaneet.
He, jotka kärsivät esimerkiksi ekseemasta, kutiavat samalla tavalla herkästi, kuten nämä bakteerille altistetut hiiret.
Tutkijat saivat selville minkä proteiinin aktivoiminen aiheuttaa kutinaa
Bakteerista kehiteltiin erilaisia versioita, joista puuttui erilaisia molekyylirakenteita, jolloin voitiin tunnistaa yksittäinen bakteerientsyymi, joka on vastuussa kutisemisen käynnistämisestä. Entsyymiä kutsutaan nimellä V8, joka aktivoi PAR1-nimisen proteiinin, joka aiheuttaa kutinaa.
Koska kutinan pääsyyksi osoittautui PAR1, joka on mukana myös veren hyytymisessä, kokeiltiin hiiriin veren hyytymistä estävää lääkettä, joka toimi eli se auttoi hiirillä kutinaan.