
Jarkko Ahola julkaisee uuden joululevyn Joulun rauhaa.
Janne Huttusen tuottama albumi käsittää 12 kappaletta.
Mukana on jouluklassikoista sekä Jarkko Aholan viime vuoden single Taivas korkealla. CD-versio sisältää myös bonuksena syksyllä ilmestyneen kappaleen Yksi oikea.
- Levyn sävy on aiempia joululevyjäni lämpimämpi ja positiivisempi tietenkään massiivisia lopetuksia ja koskettavampia esityksiä unohtamatta, toteaa Jarkko Ahola..
Albumilla ovat mukana Suomen eturivin muusikkoja kuten Lenni-Kalle Taipale, Sampo Haapaniemi, Juha Viitala ja Maija Sariola. Lisäksi mukana ovat Bratislava Symphony Orchestra ja Budapest Art Ochestra.
Joulukiertue alkaa jälleen
Aholan jouluperinteisiin kuuluu myös kirkkokiertue. "Taivas korkealla" -kiertue alkaa Hämeenlinnan kirkosta 4. joulukuuta ja päättyy Helsingin Kallion kirkkoon 22. joulukuuta.
Lisäksi Ahola esiintyy Nokia Arenalla Waltteri Torikan kanssa erityisessä "Kuninkaiden paluu" -konsertissa 24. marraskuuta.
Jarkko Ahola - Joulun rauhaa
1. Maa on niin kaunis
2. Taivas korkealla
3. Kun joulu on
4. Joulun rauhaa
5. When You Wish Upon A Star
6. White Christmas
7. Have Yourself A Merry Little Christmas Walking In The Air
8. Kuului laulu enkelten
9. Pieni rumpali
10. Ken on tuo lapsi
11. Auld Lang Syne
+ CD:lltä löytyvä bonuskappale
12. Yksi oikea