
Kaksi vuotta sitten pandemian aikana Instagram-alustalla ja muualla sosiaalisessa mediassa huomiota kasvattaneen Carolina Sukien ura on kasvanut huimasti.
Hänen rohkeat kuvansa ovat nyt sijoitus tulevaan asuntoon, raportoi Daily Star.
Carolina Sukie on rohkea malli, joka on löytänyt tapa säästää tulevaisuuteensa myymällä kuvia itsestään. Pandemian aikana saatu huomio sosiaalisessa mediassa auttoi häntä aloittamaan uuden uran, ja nyt hänellä on suunnitelma: tienata uusi koti kuvillaan.
Sukie kertoi LatestDeals.co.uk-rahansäästöyhteisölle, että Instagram-seuraajien määrän kasvaessa hänelle avautui uusia mahdollisuuksia. Pandemia vauhditti tätä kasvua.
Hän totesi: "Vaikka olin aina ollut jossain määrin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, pandemian aikainen aktiivisuus nosti profiilini uudelle tasolle."
Sukie painotti myös luovuutensa merkitystä ja kuinka sisällöntuotanto antaa hänelle vapauden työskennellä omilla ehdoillaan.
Kuviensa avulla Sukie tienaa yli 8 000 puntaa kuukaudessa. Hän säästää suuren osan tuloistaan ja investoi osan osakkeisiin ja hieman kryptovaluuttoihin.
Hän totesi: "Haluaisin löytää täydellisen kodin. En halua tyytyä mihinkään vähempään."
Sukien säästöinto näkyy myös ostoksissa: hän mainitsi onnistuneensa ostamaan 700 punnan arvoisen tuolin vain 140 punnalla.
Yksi asia on selvä: Sukie tietää, miten tienata ja säästää rahaa!