
Depeche Mode oli määrä esiintyä huomenna 8. elokuuta 2023 Helsingin Kaisaniemen puistossa.
Ennustettujen sääolosuhteiden vuoksi konsertti on kuitenkin peruttu.
Korvaavaa konserttia ei olla järjestämässä ja lipun ostaneita pyydetäänkin täyttämään palautuslomake Ticketmasterin sivuilla (linkki) 7. lokakuuta 2023 mennessä.
Live Nation tiedottaa:
"Perusteellisen arvioinnin sekä Tukesin ja pelastusviranomaisten kanssa käymämme keskustelun jälkeen on todettu, että maanantain ja tiistain väliselle yölle sekä tiistaille ennustetut sääolosuhteet aiheuttavat merkittävän riskin, joka voisi vaarantaa työntekijöidemme, yleisön ja tuotantomme turvallisuuden.
Ennustetut sääolosuhteet, kuten voimakkaat paikalliset puuskat sekä sade- ja ukkoskuurot voivat aiheuttaa merkittäviä vaaroja, jotka tekevät tapahtuman turvallisen rakentamisen sekä tapahtuman järjestämisen alkuperäisen aikataulunmukaisesti mahdottomaksi."
Depeche Moden edustaja toteaa:
"Faneillemme Helsingissä - ennustettujen ankarien sääolosuhteiden sekä ukkosmyrskyjen ja kovien tuulten uhan vuoksi joudumme perumaan huomisen keikan Kaisaniemen puistossa. Faniemme, miehistömme ja kaikkien paikan päällä työskentelevien terveys ja turvallisuus ovat meille ykkösprioriteetti, ja Tukes sekä paikallinen palokunta ovat ilmoittaneet meille, että keikan järjestäminen voi olla vaarallista ennustettujen sääolosuhteiden vuoksi.
Depeche Mode