Tampereen Komediateatteri
10:19 - 29.06.2023

elokuvat / Findance
Kyllä isä osaa -elokuva tulossa - Alkuperäiset näyttelijät mukana

90-luvun huippusuosittu komediasarja Kyllä isä osaa palaa elokuvan muodossa vuonna 2024.

Elokuvassa alkuperäisiin rooleihinsa palaavat Tom Lindholm (isä), Tuija Ernamo (äiti), Maiju Jokinen (Jonna) ja Jarno Jokinen (Jussi).

Tom Lindholm odottaa innokkaasti kuvauksia

Perheen lapset ovat kasvaneet keski-ikään ja vanhemmat ovat eläkeiässä, mutta heidän omintakeisessa dynamiikassaan, järkkymättömissä persoonissaan ja pinttyneissä tavoissaan ei ole oikeastaan muuttunut juuri mikään.

Arki tuntuu kummallisen tutulta, kun Jonna ja Jussi löytävät itsensä tutusta rintamamiestalosta isänsä ja äitinsä kanssa. Jonnan poika Junnu asettuu kuvioon miltei liiankin luontevasti.

- TV-sarja tehtiin vuonna 1994, joten aikaa on vierähtänyt paljon. Yleensä ajattelen, että aika aikaansa kutakin. Tämän sarjan kohdalla jouduin miettimään asiaa uudestaan, sillä näiden lähes 30 vuoden ajan olen saanut palautetta kyseisestä sarjasta lähes joka viikko. Ilolla voin todeta, että elokuvan käsikirjoitus on sarjan hengen mukainen. Odotan innolla elokuvan kuvauksia – ja tietysti lopputulosta, Tom Lindholm toteaa.

Alkuperäisen sarjan luonut Pekka Lepikkö mukana

Panu Raipian ohjaaman elokuvan käsikirjoittavat Outi Keskevaari ja alkuperäisen sarjan luonut Pekka Lepikkö.

– Tämä valloittava perhe tuli minulle tutuksi jo tehdessämme Kyllä isä osaa -teatteriversiota Tampereen Komediateatteriin vuonna 2015. Tunnistettava sanailu ja hieman nyrjähtänyt maailmankatsomus kirvoittavat hymyn vakavammankin henkilön huulille. Pidän itseäni ikään kuin naapurina, jolla on etuoikeus ohjata tämän kvartetin arkea elokuvassa, hehkuttaa ohjaaja Panu Raipia.