Million Times
11:40 - 31.03.2023

musiikki / Findance
Suomalainen Million Times julkaisi yhteissinglen DJ Alex Gaudinon kanssa

Helsinkiläinen DJ-tuottaja-duon Million Times ja kansainvälistä mainetta niittänyt DJ-tähti Alex Gaudino on julkaissut yhteissinglen My Time. Findance.com tavoitti Million Timesin kommentoimaan esikoissingleään.

Sekä rockia että elektronista musiikkia tehnyt Ville Aho ja suomenkielistä dance-poppia tehneessä Dacia-yhtyeessä vaikuttanut Tuomo Peräkoski ovat lapsuuden ystäviä. Molemmat ovat lähtöisin samalta tieltä Laihialta.

Idea yhteistyöstä Pop EDM -projektin muodossa oli pyörinyt Tuomon mielessä jo pitkään. Kun hän soitti uusia demojaan Villelle, oli materiaali niin vakuuttavaa ja hyvin tuotettua, että Ville innostui ideasta heti.

- Meitä yhdistää rakkaus koukuttaviin melodioihin ja perinteiseen säe-kertosäe-rakenteeseen. Nämä kun yhdistää tanssilattian täyttävään "korvakarkki"-tuotantoon niin voittajakaava on siinä!, Ville Aho kertoo.

Levy-yhtiöitä Suomessa ja Euroopassa lähestyttiin kolmella demolla. Suomessa ei oltu vielä kuunneltukaan demoja, kun Saksassa ja Italiassa kiinnostuttiin. Million Times päätyi tekemään levytyssopimuksen italialaisen Time Recordsin kanssa viime syksynä. Time Records on legendaarinen elektroniseen tanssimusiikkiin erikoistunut levy-yhtiö joka aloitti toimintansa 1984 julkaisemalla italo-discoa.

- Indie-tyyliin toimiva Time Records paljastui upeiden ammattilaisten vetämäksi lafkaksi ja emme voi olla enempää tyytyväisiä päätyessämme valinnassamme heihin!, tuottajakaksikko toteaa.

"Vaikea uskoa todeksi"

Tänään ilmestynyt single, My Time, on yhteistyö DJ Alex Gaudinon kanssa. Hänen tunnetuin hittinsä on Crystal Watersin kanssa tehty Destination Calabria. Gaudino on Italian menestyneimpiä DJ-tuottajia. Hänen vielä Crystal Watersiakin tunnetumpi yhteistyökumppani on mm. Destiny's Childissa laulanut Kelly Rowland.

Gaudino oli kuullut My Timen version Time Recordsin pomolta Giacomo Maiolinilta. Hän piti kuulemastaan niin paljon että levy-yhtiöstä tuli pian yhteistyöehdotus.

- Gaudinolta tuli biisiin hyviä muutosideoita - onhan hänellä pitkä ura DJ:nä ja tuottajana. Varsinkin extended edit on nyt entistä tykimpi, Ville kertoo.

- Lopulta kuviot menivät niin huimaaviksi, että biisin julkaisee Time Records Italiassa ja Universal Music Saksa julkaisee biisin globaalisti koko maailmassa. Tämä on meille kyllä henkilökohtaisesti eräänlainen unelmien täyttymys, sillä meillä on nyt takana Italian suurin Indie-yhtiö ja maailman suurin levy-yhtiö, joka on erikoistunut Euroopan suurimpaan musiikkialueeseen Saksaan ja sen naapurimaihin ja tekee biisin eteen merkittävää promootiota. Vaikeahan tätä on todeksi uskoa, että saimme jo ekalle sinkulle näin massiiviset taustavoimat ja ison maailmantähden mukaan, vaikka toisaalta heti alusta asti huomasimme, että tässä projektissa on jotain todella paljon suurempaa kuin mitä olemme tehneet aikaisemmin, Tuomo Peräkoski toteaa viime kuukausien tapahtumista.

My Time -singlen tuotantovaiheessa sattui niin sanottu "happy accident". Villen oli tarkoitus laulaa vain guide-vokaalit naislaulajalle. Elektronisesti naisääneksi muunnetut lauluraidat kuulostivat kuitenkin niin makean hypnoottisilta että niistä tuli singlen oikea lauluraita.

- Homma on edennyt tähän pisteeseen kuin johdatuksesta ja fiilis on nyt singlen ilmestyttyä euforinen!, toteavat Tuomo ja Ville.

- Tällä hetkellä rakennamme myös DJ-settiämme ja tähtäimessä on globaalit keikka-areenat tulevaisuudessa - tämä on erittäin tärkeä prioriteettimme julkaisujen lisäksi. Tarkoitus ei ole jäädä olohuonetuottajaksi. Uskomme että aktiivinen keikkailu ja säännölliset laadukkaat julkaisut ovat avain menestykseen. Työstämmekin myös jo seuraavaa julkaisuamme, josta kuitenkaan vielä tässä vaiheessa emme kerro sen enempää, kuin että olemme innoissamme. Hoidetaan tämä ensimmäisen julkaisun promootio täysillä nyt ensin ja juhlitaan sitä kunnolla!, kaksikko kertoo.

Million Times - My Time - Spotify

Million Times - My Time - lyriikkavideo