
Eeppinen draamakomediaelokuva Babylon saapuu Suomen ensi-iltaan perjantaina 20. tammikuuta 2023.
Damien Chazellen ohjaamassa elokuvassa nähdään nimekäs näyttelijäkaarti, johon kuuluvat mm. Brad Pitt, Margot Robbie, Diego Calva, Jean Smart, Jovan Adepo ja Li Jun Li.
Babylon kertoo useiden hahmojen noususta ja tuhosta Hollywoodin siirtyessä mykkäelokuvista äänielokuviin 1920-luvun lopulla. Leffan suomitrailerin voit katsoa artikkelin lopusta.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen
PROJEKTIN ETENEMINEN
Projektin alkuvaiheissa pääosiin oli kiinnitetty Emma Stone ja Brad Pitt. Marraskuussa Paramount Pictures hankki maailmanlaajuiset oikeudet Damien Chazellen projektiin, ja Stone ja Pitt ovat edelleen kiinnostuneita rooleista. Pitt vahvisti osallistumisensa tammikuussa 2020 ja kuvaili elokuvan sijoittuvan aikaan, jolloin mykkäelokuvan aikakausi siirtyi äänielokuvaan. Hänen oli määrä näytellä hahmoa, joka on mallinnettu näyttelijä-ohjaaja John Gilbertistä.
Margot Robbie liittyi 2020 neuvotteluihin korvaamaan Stonen, joka poistui elokuvasta aikatauluristiriitojen vuoksi, ja myös Li Jun Li oli valittu. Robbie varmistui maaliskuussa 2021, ja mukaan tulivat myös Jovan Adepo ja Diego Calva.
Kesäkuussa näyttelijäkaartiin liittyivät Katherine Waterston, Max Minghella, Flea, Samara Weaving, Rory Scovel, Lukas Haas, Eric Roberts, P.J. Byrne, Damon Gupton, Olivia Wilde, Spike Jonze, Phoebe Tonkin ja Tobey Maguire. Maguire toimii myös elokuvan vastaavana tuottajana.
Loppuvaiheessa näyttelijäkaartiin tulivat mukaan vielä Jean Smart, Chloe Fineman, Jeff Garlin, Telvin Griffin ja Troy Metcalf.
Kuvausten piti alun perin tapahtua Kaliforniassa vuoden 2020 puolivälissä, mutta niitä lykättiin pandemian vuoksi. Kuvaukset alkoivat 1. heinäkuuta 2021 ja päättyivät 21. lokakuuta 2021.
VASTAANOTTO
Babylon polarisoi kriitikoita, jotka yleisesti ottaen kiittelivät sen kuvausta, musiikkia, tuotantoarvoja ja näyttelijöiden suorituksia, mutta olivat jyrkästi eri mieltä sen ohjauksesta, visuaalisesta sisällöstä ja kestosta.
Hollywood Reporterin David Rooney kehui näyttelijäsuorituksia, kuvausta, puvustusta ja tuotantosuunnittelua, mutta kritiso käsikirjoitusta ja ohjausta - ja mainitsi lopulta, että "on vaikea kuvitella, että ylitäytteinen, mutta epäolennainen Babylon löytäisi tiensä moniin leffaklassikkomontaaseihin".
Toisaalta taas Deadlinen Pete Hammond kirjoitti, että "Babylon on taatusti elokuva, joka jää mieleen", ja kehui ohjausta, tuotantosuunnittelua ja näyttelijäsuorituksia.
Babylon sai viisi ehdokkuutta 80. Golden Globe -palkintogaalassa, mukaan lukien parhaan elokuvan - musikaali tai komedia, ja voitti parhaan alkuperäisen musiikin Justin Hurwitzille.
Babylon oli kuitenkin floppi Yhdysvaltain elokuvateattereiden lipputuloissa, sillä se tuotti alle 15 miljoonaa dollaria, kun tuotantobudjetti oli noin 78 miljoonaa dollaria.
Lue myös: 7 vuoden vankeusrangaistus uhkaa Rick and Morty -luojaa Justin Roilandia
BABYLON - SUOMITRAILERI
Babylon Brad Pitt comedy Damien Chazelle Diego Calva Jean Smart Jovan Adepo Li Jun Li Margot Robbie