Anadolu Agency / ABACAPRESS / ddp images / AOP
07:15 - 19.12.2022

viihde / Findance
Elon Musk: "Jätänkö Twitterin johdon?" - YouTube-tähti MrBeast ja MySpace-perustaja ottivat kantaa

Elon Musk on todella laittanut tuulemaan sosiaalisen median palvelun, Twitterin, johdossa, kun se siirtyi Muskin omistukseen 44 miljardin dollarin kauppasummalla.

Musk on tehnyt aiemmin useita kyselyitä, joiden tuloksia hän on noudattanut.

Qatarin MM-kisoissa piipahtanut Elon Musk kysyykin nyt hänen itsensä kannalta olennaista kysymystä:

- Pitäisikö minun luopua Twitterin johtajan tehtävästä? Noudatan tämän kyselyn tuloksia.

Kysely on artikkelin kirjoitushetkellä aktiivinen. Siihen on vielä kuusi tuntia aikaa vastata.

Siinä mielessä Muskin kannalta rohkealta kuulostava kysely ei tule yllätyksenä, että hän kertoi jo aiemmin suunnittelevansa etsiä jonkun muun johtamaan Twitteriä ajan myötä.

Elon Musk nähtiin Qatarissa järjestettyjen jalkapallon MM-kisojen finaalin katsomossa yhdessä Donald Trumpin vävypojan ja liikemiehen Jared Kushnerin kanssa. Se on herättänyt spekulaatioita, että olisiko Muskilla suunnitelmia hänen varalleen.

Muskin kysely on luonnollisesti herättänyt kommentointia puolesta ja vastaan.

Yksi kantaa ottaneista on YouTuben supertähti MrBeast, joka ei pidä Twitterin tuoreesta päätöksestä estää kilpailevien sosiaalisten medioiden linkit ja niissä olevien tilien mainostamisen.

- Jos aiot jatkaa tällaisia juttuja, kyllä, MrBeast kirjoittaa.

Kuopatun some-edelläkävijän, MySpacen, perustaja Tom Anderson puolestaan pohtii jatkoa.

- Riippuu siitä, kenet saat sitä johtamaan.

Monet ovat kiinnittäneet huomiota, että vaikka Elon Musk myöntyisi kyselyn päätökseen, hän ei välttämättä ole sidottu tekemään sitä heti.

- Ne, jotka haluavat valtaa, ovat niitä, jotka sitä vähiten ansaitsevat, Musk twiittasi pian kyselyn jälkeen.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!