
Modernia poppia ja räppiä yhdistelevä Sana lämmittelee lauteita yhdessä tanssijoidensa kanssa 50 Centin Suomen kiertueella. Lämmittelijöinä kaikilla paikkakunnilla nähdään Sanan lisäksi arvostettu rap-artisti Kube, sekä Kuopiossa kaksikon lisäksi myös kovassa nosteessa oleva, juuri toisen albumin julkaissut Mouhous.
Kiertueuutisia edelsi uutinen Sanan keikkamyynnin siirtymisestä GramoPopille.
- Olen mielettömän onnellinen ja kiitollinen, että sain nyt tuekseni GramoPopin Miskan, Tonin ja Markon. Uskon, että tästä alkaa täysin uusi aikakausi. Tuntuu hyvältä, Sana kiittelee.
Sana jakoi kiertueuutista somessaan, jossa on satanut sadoittain onnitteluja ja kannustusta. Artisti haluaa kuitenkin nostaa esille myös kolikon kääntöpuolen.
- "Mistä sut arvottiin lämppäriksi? Voititko jonkun kisan? Ihme, että edes pääsit sinne." Yllättävää, ettei vielä ainakaan ole kysytty ketä nussin päästäkseni lämppäriksi. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku alentuu sellaiseen kommentointiin. Pääsin, koska mä olen helvetin hyvä siinä, mitä mä teen, suorapuheinen Sana näpäyttää kommentoijille.
Sana on tehnyt musiikkia 2000-luvun alkupuolelta asti, vaikkakin vasta muutaman vuoden tavoitteellisemmin tuottajansa Vesa Lappalaisen kanssa. Kyseessä on kuitenkin pitkän linjan artisti ja esiintyjä, jolla on kilometrejä takanaan ja mittava katalogi kappaleita. Suuremmalle yleisölle Sana tuli tutuksi X Factor Suomi 2018 ohjelmasta, sekä duetoista Aki Tykin ja Sanin kanssa.
Artisti kampanjoi kiusaamista vastaan ja on kertonut kohtaamastaan nettivihasta aiemminkin.
- Todella surullista, että jotkut haluaa aina vaan polkea toisia alaspäin. Olen tehnyt vuosia ja vuosia kovasti hommia urani eteen, ja ansainnut paikkani määrätietoisella työllä. Keskity säkin tekemään töitä omien unelmiesi eteen sen sijaan, että käytät sen ajan toisten lyttäämiseen, Sana kuittaa vihaajille.
Sana lämmittelee lauteita jokaisella paikkakunnalla yhdessä tanssijoidensa Aino Mykrän ja Krisse Pakarisen kanssa.
50 Cent kiertää Suomea tällä viikolla seuraavasti:
Tiistai 1.11. Seinäjoki Areena, Seinäjoki
Torstai 3.11. Ouluhalli, Oulu
Perjantai 4.11. Logomo, Turku
Lauantai 5.11. Kuopio-halli, Kuopio