Pixabay
02:25 - 11.10.2022 / viihde / Markku Leppilampi
Supertietokoneen simulaatio paljasti uusia puolia Kuusta - taivaankappale muotoutui ehkä vain muutamassa tunnissa

Techspot kertoo [lähde] supertietokoneen mallintaneen Kuun syntyvaiheita. Kiertolaisemme synty on edelleen mysteeri tutkijoille, vaikkakin erilaisia teorioita on esitetty.

Yksi suosittu teoria on, että Maahan osui Theia-niminen taivaankappale, joka oli suunnilleen Marsin kokoinen. Tämän teorian pohjalta on uskottu, että törmäyksestä syntynyt materiaali kerääntyi ainekiekoksi kiertoradalle, josta muotoutui hiljalleen Kuu.

Kuun kivinäytteillä on kuitenkin hyvin samankaltaiset isotooppiset tunnusmerkit kuin maan päällä olevilla kivillä, ja olisi epätodennäköistä, että Theia olisi ollut niin samankaltainen. Tämä viittaa siihen, että Kuun muodostava materiaali saattaa olla peräisin Maapallolta. Suurin osa materiaalista saattoikin päätyä kiertoradalle törmäyksen seurauksena Maasta.

Nasan mukaan uusi supertietokonesimulaatio avaa uusia mahdollisia lähtöolettamuksia Kuun synnylle. Simulaatio suoritettiin tarkemmin kuin aiemmat, ja simulaation mukaan kiertolainen olisi muotoutunut jo muutamassa tunnissa taivaankappaleen törmäyksen jälkeen. Simulaatio tuo myös ymmärrystä siihen, miksi Kuun kiertorata on viiden asteen kulmassa, ja miksi Kuun pinta on niin ohut.

Durhamin yliopiston tutkija Vincent Eke oli mukana tutkimuksessa, ja hänen mukaansa Kuututkimus auttaa ymmärtämään myös Maan evoluutiota. Nasa puolestaan kertoo, että Artemis-lentojen myötä saadaan uusia Kuu-näytteitä. Niiden analysointi voi auttaa rajaamaan, mitkä teoriat ovat oikeita.

Kuusta on kerrottu myös foliohattuisia teorioita. Yhden mukaan Kuu on ontto, keinotekoinen rakennelma, mahdollisesti avaruusasema. Sen olisi rakentaneet ulkoavaruuden olennot.

Lue myös: Oliko kuussa joskus elämää? Uusien tietojen mukaan se oli aiemmin aivan erilainen paikka

artikkelin avainsanat:
avaruus kuu Theia tiede tutkimukset