
Vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla Suomessa liikkeessä olevista seteleistä havaittiin yhteensä 187 väärennettyä euroseteliä.
Liikkeessä olevien väärennösten määrä on jatkanut laskuaan, ja tällä hetkellä havaittujen väärennösten määrä on noin kolmanneksen pienempi kuin vuoden 2021 vastaavana ajanjaksona.
- Väärennettyjä seteleitä liikkuu Suomessa tavallisesti vähän. Suurin osa alkuvuonna löydetyistä väärennöksistä on heikkolaatuisia, eikä niissä ole yhtään turvatekijää", sanoo Suomen Pankin seteliasiantuntija Olli Vehmas.
- Nämä setelit on helppo tunnistaa vääriksi, kunhan vain muistaa seteleitä käsiteltäessä kiinnittää huomiota turvatekijöihin.
Suomessa vuoden 2022 alkupuoliskolla liikkeessä olleista seteleistä 20 euron seteli oli yleisimmin havaittu väärennös (91 väärennöstä), seuraavaksi eniten 50 euron seteli (71 väärennöstä) ja 10 euron seteli (11 väärennöstä).
Euroseteleihin on sisällytetty useita turvatekijöitä aitouden todentamiseksi. Seteleiden aitous voidaan tarkistaa yksinkertaisilla testeillä eli tunnustelemalla kohopainatusta, katsomalla seteliä valoa vasten ja kallistamalla sitä. Epäselvissä tapauksissa epäilyttävää seteliä on verrattava suoraan seteliin, jonka tiedetään olevan aito.