Brittiläinen sotaelokuva Operaatio Mincemeat (Operation Mincemeat) saapuu Suomen elokuvateattereihin tänään.
John Maddenin ohjaama elokuva perustuu Ben Macintyren vuonna 2010 ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan.
Tositapahtumiin perustuvassa, Toiseen maailmansotaan sijoittuvassa vakoojaelokuvassa erikoisen harhautusoperaation suunnittelijoiksi palkataan kaksi varsin persoonallista Britannian tiedustelu-upseeria, Ewen Montagu (Colin Firth) ja Charles Cholmondeley (Matthew Macfadyen).
He suunnittelevat riskialttiin tehtävän, jonka toteuttaminen vaati rautaisia hermoja sekä sen toteuttajilta että suunnittelijoilta. Kaiken lisäksi kaksikko palkkaa salaiseen operaatioon mukaan taidoiltaan täysin poikkeuksellisen salaisen agentin: kuolleen miehen.
Leffaa tähdittävät lisäksi Kelly Macdonald, Penelope Wilton, Johnny Flynn ja Jason Isaacs.
Operaatio Mincemeat - traileri Pikkujoulujen ykköshitti 2024!
Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX