
Kiinassa on [lähde] kastettu Zhu Hai Yun -niminen 88-metrinen laiva, joka kykenee puoliautomaattiseen toimintaan. Se on suunniteltu tutkimus- ja valvontatehtäviin, ja näissä toimissa auttavat aluksen yli 50 autonomista droonia.
Emoaluksen kuljettamat droonit ovat veneitä, sukellusveneitä ja lentolaitteita, ja ne kykenevät myös yhteistyöhön keskenään.
Zhu Hai Yunin rakentaminen alkoi viime heinäkuussa Guangzhoussa. South China Morning Postin mukaan se on ensimmäinen itsenäiseen toimintaan kykenevä, droonien tukikohtana toimiva alus.
Vilkkaissa satamissa alus otetaan ihmisten kauko-ohjaukseen. Avomerellä se kuitenkin toimii itsenäisesti ja suorittaa erilaisia tehtäviä.
- Älykäs, miehittämätön alus on kaunis uusi "merilaji", joka tuo vallankumouksellisia muutoksia valtamerien havainnointiin, professori Dake Chen Kiinan tiedeakatemiasta julisti.
Alus on on pääasiassa esitelty valtamerten tutkimukseen tarkoitettuna autonomisena toimijana, mutta sillä on myös sotilaallisia kykyjä uhkien ehkäisemiseen ja karkottamiseen.
Katso video alla: