Lionel Hahn / Abacapress / ddpimages / AOP
19:10 - 11.11.2021

elokuvat / Findance
Viikingit-tähti Gustaf Skarsgård ja Marvel-elokuvista tuttu Stellan Skarsgård saapuvat leffakuvauksiin Suomeen - What Remains

Turussa ja Paimion parantolassa on aloitettu psykologisen rikosdraaman, What Remains, kuvaukset.

Kiinalaisen Ran Huangin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät mm. Viikingit-sarjasta tuttu Gustaf Skarsgård (yläkuvassa), hänen isänsä - Marvel-leffoistakin tuttu Stellan Skarsgård ja brittitähti Andrea Riseborough.

Esikoisohjaustaan tekevä Huang on vakuuttunut suomalaisten ammattitaidosta.

- Kiinassa tämän kaltaisen elokuvan työryhmässä olisi noin 300 jäsentä. Vaikka työryhmämme on pienempi kuin yleensä kiinalaisessa tuotannossa, suomalaisen työryhmän ammattitaito ja tehokkuus ovat taanneet meille kuvauksien loistavan sujumisen.

- What Remainsin kohdalla meille erityisen hienoa on ollut se, että olemme päässeet elokuvaan myös osatuottajiksi. Teemme työtä lisätäksemme kansainvälisten tuotantojen määrää Suomessa, Film Service Finlandin tuottaja Jupe Louhelainen kommentoi.


Ohjaaja kiinnostui Paimion parantolan arkkitehtuurista. Hän otti yhteyttä Länsi-Suomen elokuvakomissioon ja lopulta tuotanto päätettiin suunnata Suomeen.

What Remains Ran Huang
Paimion parantolan maisemissa ExperienceTurku -kärkialajohtaja Teija Raninen (vas.), CAA Media Financen tuottaja Jessica Chen, ohjaaja Ran Huang ja Paimion Parantolasäätiön tj. Henna Helander

- Olemme mielissämme, että What Remains -tuotanto valitsi Turun alueen ja erityisesti kruununjalokivemme Paimion parantolan pääkuvauspaikakseen. Koronatilanteesta huolimatta Turku on toiminut kuvauspaikkana usealle kansainväliselle ja kotimaiselle elokuvatuotannolle tänä vuonna, elokuvakomissaari Teija Raninen toteaa tyytyväisenä.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!