Tim Tronckoe
15:10 - 29.10.2021 / musiikki / Findance
Tarja Turunen: Laulun virta veressäni -kirja julki tänään

Bazar Kustannus julkaisee tänään Tarja Turusen omaelämäkerran Tarja Turunen: Laulun virta veressäni.

Nightwish-yhtyeestä kuuluisuuteen noussut laulaja on tehnyt pitkän matkan Kiteen pienestä Puhoksen kylästä kohti maailman suurimpia estradeja ja miljoonayleisöjä. Kirjassa hän käy läpi lapsuuttaan, lauluopintojaan, taiteilijuuttaan ja yhtyettään faneihinsa.

Harvinaista, osin ennennäkemätöntä kuva-aineistoa sisältävä teos vie lukuisille kiertueille ja levyjen äänitys- ja kuvaussessioihin. Kirjassa pääsevät ääneen myös Turusen monet tärkeät ja läheiset yhteistyökumppanit vuosien varsilta, ompelijasta laulunopettajaan ja miksaajasta muusikoihin. Lukija pääsee kohtaamaan myös Turusen elämän yksityistä puolta.


Tarja Turunen (s. 1977)

Kiteeltä maailmalle lähteneen laulajan ääniala on sopraano. Turunen toimi Nightwish-yhtyeen laulusolistina vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen hän on luonut menestyksekästä soolouraa ja saavuttanut vankan fanikunnan ympäri maailmaa.

Hän on toiminut tuomarina The Voice of Finland -ohjelmassa vuosina 2015–2016 ja oli yksi tähtivalmentajista The Voice of Finland: All Stars -ohjelmassa syksyllä 2021.

Turunen asuu lapsensa ja argentiinalaissyntyisen puolisonsa kanssa Espanjassa.

Tarja Turunen esiintyy Messukeskuksessa Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 30.10. klo 11.30 Suomalaisen Kirjakaupan osastolla ja klo 12.30 Esplanadi-lavalla.