Mona Salminen
08:15 - 29.10.2021

musiikki / Findance
JAVElta esikois-EP: "Tien pääl kertoo siitä, että vaikka asiat menis huonosti ja tuntuis vaikeelta, sieltä pohjalta voi nousta"

Räppäri JAVE on julkaissut esikois-EP:nsä Tien pääl

Uuden Tien pääl -biisin lisäksi mukana on aiemmin ilmestyneitä biisejä.

- Tien pääl kertoo siitä, että vaikka asiat menis huonosti ja tuntuis vaikeelta, sieltä pohjalta voi nousta. Täytyy vaan antaa itselleen mahdollisuus siihen, vaikka se veisikin aikaa. Biisi kertoo siis myös itseään vastaan kamppailemisesta. Kappale syntyi, kun huomasin alkaneeni epäillä itseäni vaikeampina aikoina ja tiesin, että kuten ennenkin, paremmat päivät ovat tulossa, kunhan vaan jaksan uskoa siihen, JAVE kertoo.

Kappale on aiemmin tuotosten tavoin artistin omaa käsialaa sävellystä ja tuotantoa myöden.


Tien pääl -kappalelista

01. Tien pääl
02. Goddess
03. Oma itteni
04. Jäätä


Tien pääl Spotifyssa





artikkelin avainsanat:
JAVE Jermu Laine Universal Music