Fairtrade
09:10 - 25.10.2021

viihde / Findance
Reilun kaupan viikko alkaa - S-ryhmän Reilun kaupan banaaneista on kertynyt Reilun kaupan lisää yli 1,7 miljoonaa euroa

Tällä viikolla vietetään Reilun kaupan viikkoa, jonka teemana tänä vuonna on ilmastonmuutos.

S-ryhmän valikoimista löytyy Reilun kaupan tuotteita useissa eri tuoteryhmistä, kuten kahveissa, kodintekstiileissä, kukissa, mausteissa, suklaissa ja hedelmissä. Erityisesti banaanit ja kukat ovat nousseet asiakkaiden kestosuosikeiksi.

- Haluamme tehdä kestävän kuluttamisen ruokakaupan asiakkaille helpoksi.Vastuullisuussertifioidun tuotteen ostaminen on aidosti merkityksellinen valinta. Reilu kaupan sertifiointi on meille tärkeä työkalu, sillä sen avulla voidaan varmentaa tuotannon vastuullisuutta kehittyvissä maissa, niin työolojen kuin ympäristövaikutustenkin osalta, sanoo S-ryhmän vastuullisuuspäällikkö Anni Loukaskorpi.

Tuotteista maksettava Reilun kaupan lisä on yksi merkin tärkeimmistä peruspilareista. Sillä tarkoitetaan erillistä korvausta, joka maksetaan ostohinnan päälle raaka-aineen tuottaneille osuuskunnille tai suurtilojen työntekijöille. Reilun kaupan lisän suuruus määritellään tuote- ja maakohtaisesti yhdessä tuottajien kanssa.

”Reilun kaupan tuotteen valvominen sopimuksin ja auditoinnein läpi ketjun on tärkeää, jotta muun muassa varmistetaan Reilun kaupan lisän maksaminen oikein”, kertoo Reilu kauppa ry:llä lisensoinnista vastaava Jenni Sundberg.


Reilun kaupan lisän käyttökohteista päätetään itse tuotantomaissa

Siitä, mihin Reilun kaupan lisä käytetään, päättävät osuuskuntien pienviljelijät ja suurtilojen työntekijät demokraattisesti yhdessä. Tyypillisesti lisää hyödynnetään infrastruktuuriin, kuten varastojen ja päivähoitohuoneiden rakentamiseen, tuotannon tehostamiseen, koulutukseen ja ympäristönsuojeluun.

Yksistään S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) viimeisen viiden vuoden aikana myymistä Reilun kaupan banaaneista on kertynyt Reilun kaupan lisää yli 1,7 miljoonaa euroa.

Reilun kaupan banaanin tärkeimmät tuotantomaat ovat Dominikaaninen tasavalta, Kolumbia, Ecuador ja Peru. Banaanin myynnistä kertyvien Reilun kaupan lisien avulla suurtiloilla on esimerkiksi helpotettu lainojen saamista, hankittu opetus- ja lääkintätarvikkeita, kehitetty työntekijöiden asumisolosuhteita sekä rakennettu kouluja, terveysklinikoita ja teitä. Perussa suurin osa Reilun kaupan banaaneista viljellään pienviljelijöiden muodostamissa osuuskunnissa. Pienviljelijät ovat käyttäneet lisiä erityisesti osuuskunnan tukemiseen, esimerkiksi sijoittamalla henkilöresursseihin, hallintoon, infrastruktuuriin ja koulutukseen.

S-ryhmässä myydyistä ruusuista kertyy puolestaan vuosittain noin 65 000 euroa Reilun kaupan lisää. Reilun kaupan kukkien tärkeimmät tuotantomaat ovat Kenia, Etiopia ja Ecuador, joissa kukista saatua Reilun kaupan lisää on käytetty erityisesti koulutukseen, työntekijöiden ja perheiden taloudelliseen tukemiseen sekä terveydenhuoltoon.

Esimerkiksi Sher Ethiopian Reilun kaupan sertifioimalla kukkatilalla Reilun kaupan lisää on käytetty työntekijöiden monipuoliseen ammatilliseen koulutukseen. Tilalla työskentelevät Abdukadir Demma, 26, ja Teshome Kedir, 27, suorittivat taloushallintoon ja tietotekniikkaan keskittyneen koulutuksen, minkä jälkeen he pääsivät siirtymään kukkatilan perustöistä hallinnon puolelle. Ennen koulutusta kumpikaan ei osannut juurikaan käyttää tietokonetta, mutta tällä hetkellä Abdukadir työskentelee kirjanpitäjänä ja Teshome henkilöstökoordinaattorina Sher Ethiopian kukkatilalla.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!