DNA
04:10 - 25.10.2021 / viihde / Findance
DNA: 5G-kysymysten luonne muuttui vuodessa selvästi - 4G-väärinkäsitys herättää kysymyksiä

5G-teknologia on ollut nyt parin vuoden ajan keskuudessamme ja tullut suomalaisille yhä tutummaksi. Tämä on huomattu myös DNA:n asiakaspalvelussa, jonka käsittelemien 5G:tä koskevien kysymysten luonne ja laatu on selvästi vuoden mittaan muuttunut.

DNA:n sosiaalisen median asiakaspalvelutiimin päällikkö Jukka Sinda on erityisen iloinen, että etenkin 5G:n lanseerauksessa pienen, mutta aktiivisen vähemmistön harjoittama 5G-verkon aktiivinen vastustus on tyrehtynyt lähes tyystin.

”Erilaisten harhaanjohtavien tarinoiden määrä on vähentynyt merkittävästi ja aidosti kiinnostuneet kysymykset ovat selvästi lisääntyneet. On tietenkin luonnollista, että uusi asia herättää aluksi kysymyksiä ja tietynlaista tuntemattoman pelkoa. Asiallisiakin huolia esimerkiksi säteilystä oli, mutta niihinkin on selvästi saatu luotettavaa tietoa turvallisuudesta.”

Erikoisimpana ilmiönä asiakaspalvelun ammattilainen nostaa esimerkiksi ajatuksen siitä, että 5G levittää koronaa tai koronarokotuksissa asennetaan ihmiseen 5G-siru.

”Olen kuitenkin iloisesti yllättynyt, kuinka nopeasti tällainen järjetön kysely loppui. Ihmiset ovat ymmärtäneet 5G:n olevan turvallinen ja selvästi yhä enemmän ja enemmän ovat kiinnostuneet sen mukana tuomista mahdollisuuksista. Se tekee kysymyksiin vastaamisestakin hedelmällisempää”, Sinda toteaa.


Tämä 4G-väärinkäsitys herättää kysymyksiä

Sinda kertoo, että tällä hetkellä suomalaisia kiinnostaa 5G:ssä eniten yleinen saatavuustilanne sekä huolettaa 4G-verkon kohtalo. Jälkimmäisestä hän törmää usein yleiseen harhaluuloon siitä, että 4G-verkko olisi jotenkin unohdettu 5G:n tulon myötä.

”5G:tä osataan nyt jo selvästi toivoa. Paljon tulee kysymyksiä siitä, että milloin se toimii juuri sillä omalla alueella. Toinen aika suuri kysymysmäärä koskettaa sitä, että mitä tapahtuu nyt 4G-verkolle ja ei kai sen kehittämistä lopeteta. Usein myös virheellisesti luullaan, että emme kehitä 4G-verkkoa nyt kun meillä on 5G. Vastaus tähän huoleen on se, että emme suinkaan lopeta 4G-verkon kehittämistä, vaan tämä verkko paranee samanaikaisesti, kun 5G-verkon rakentaminen etenee.”

DNA ilmoitti elokuussa sulkevansa 3G-verkkonsa vuoden 2023 loppuun mennessä. Sinda huomauttaa, että tämä vapauttaa kaistoja 4G:n ja 5G:n käyttöön parantaen niiden nopeuksia.


Yleisimmät 5G-kysymykset vastauksineen

Alla muutamia tavallisimpia kysymyksiä, joita ihmiset ovat lähettäneet DNA:n asiakaspalveluun 5G:hen liittyen. Vastaajana toimii asiakaspalvelutiimin päällikkö Jukka Sinda.

Hyödyttääkö 5G-verkko mitään, jos minulla on ainoastaan 4G-liittymä?

5G-verkon rakentaminen on kokonaisvaltaista verkon päivitystä, joka hyödyttää myös 4G-verkon nopeuksia. Liikenteen siirtyessä hyödyntämään 5G-verkkoa, vapauttaa tämä tilaa 4G-verkkoon ja pelkästään tällä liikennemäärän muutoksella saadaan selkeää hyötyä myös 4G-käyttäjille. Lisäksi 5G-verkon rakentamisen yhteydessä myös 4G-laitteistoja päivitetään ja tämä parantaa 4G-verkon yhteyksiä.

Tarkoittaako 5G:n tulo 4G-verkon katoamista?

4G-verkkoa ei lopeteta, vaikka 5G kehittyykin jatkuvasti. 4G:n kehittämistä ja parantamista jatketaan samanaikaisesti 5G:n kanssa.

Tarvitseeko uuteen 5G-puhelimeen vaihtaa uusi SIM-kortti?

Liittymätyypin vaihtaminen ei edellytä sim-kortin vaihtamista. Jo jonkin aikaa uudet älylaitteet ovat käyttäneet pitkälti samaa nano-sim-korttia.

Pitääkö 5G-puhelimeen hankkia erillinen 5G-liittymä?

Mikäli puhelin tukee 5G-yhteyksiä, kannattaa liittymätyypin päivittäminen, vaikka alueellasi ei vielä pääosin 5G-verkkoa olisikaan. 5G-verkko laajenee jatkuvasti ja esimerkiksi DNA:n uusista liittymistä suurin osa tukee joka tapauksessa 5G:tä.

Mitä eroa on Koti 5G:llä ja puhelimeen tarkoitetulla 5G:llä?

Koti 5G on erityisesti pientaloja varten rakennettu tuote, jolla pyritään tarjoamaan nopeaa kiinteää internetyhteyttä vastaava yhteys koteihin, joihin tällaista ei ole saatavilla. Koti 5G -palvelu koostuu ulkoseinään kiinteästi asennetusta vastaanottimesta ja tästä johdetusta sisäverkosta. Yhteys on siis tavallaan oman kodin kattava ”hotspot”, johon laitteet liittyvät wifi-verkkoa käyttäen.

Auttaako 5G:hen vaihtaminen, jos kodin netti pätkii?

Mikäli kodin nettiyhteydessä on haasteita, kannattaa olla yhteydessä oman operaattorin asiakaspalveluun. Jos pätkiminen johtuu erityisesti liittymän ruuhkautumisesta, Koti 5G voi olla hyvä ratkaisu.

Onko 5G-verkko tietoturvallinen?

Tietoturva on yhdistelmä operaattorin toimintaa, laitevalintoja ja tietysti yksilön omaa verkkokäyttäytymistä. Esimerkiksi DNA:lla kaikki ylläpitämämme verkkoratkaisut ovat erittäin tietoturvallisia ja asiaan on panostettu niin laitevalinnoissa kuin muissakin verkkoratkaisuissa. Pyrimme myös auttamaan asiakkaita monilla tavoin oman henkilökohtaisen tietoturvansa kanssa.

Asunko DNA:n 5G-alueella?

Asian voi tarkistaa helposti 5G-peittokartasta osoitteessa www.dna.fi/5G.