Terveellinen ja ympäristöystävällinen syöminen kiinnostaa suomalaisia. Syyskuun lopussa toteutetun kyselytutkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset (76 %) haluaisivat muuttaa ruokailutottumuksiaan.
87 prosentilla vastaajista ruokavalion muutoshalun takana olivat terveys ja jaksaminen, 68 prosentilla painonhallinta. Yli kolmannes vastaajista, 36 prosenttia, kertoi kyselyssä olevansa kiinnostunut muuttamaan ruokailutottumuksia myös ympäristösyistä.
Ruokailun muutosten peräänkuuluttamisessa tulisi yhä enemmän huomioida sitä, millaisin keinoin ihmisten ruokailutottumusten muutosta voidaan helpottaa, jotta terveyden ja ympäristön kannalta suotuisat muutokset toteutuisivat mahdollisimman vaivattomasti.
Konkreettisista välineistä muutoksen tueksi oltaisi kiinnostuneita: tutkimuksessa ilmeni, että 39 prosenttia suomalaisista kokeilisi mielellään valmiiksi suunniteltua ruokavaliota, joka yhdistää terveellisyyden, ympäristötietoisuuden ja oman painonhallintatavoitteen.
Mikä auttaisi alkuun ruokailutottumusten muutoksessa?
Suomalainen Via Esca Oy on tukenut ihmisiä niin kodeissa kuin yrityksissä ruokailutottumusten muutoksessa ja painonhallinnassa viiden vuoden ajan. Keväällä 2021 yritys osallistui Lantmännen kestävän ravitsemuksen The Greenhouse -ohjelmaan, missä kypsyi ajatus myös kestävään ruokailuun ohjaamisesta.
Lokakuun alussa lanseerattu Via Escan Planetaarinen ruokavalio mukailee EAT Lancet -komission laatimia ruokasuosituksia. Kiintopisteenä on tarjota ihmisille tapa tutustua ja oppia, kuinka syödä ilmastoystävällisemmin ja terveellisesti.
Sitä, ketkä tuesta ruokailutottumusten muutokseen olisivat kiinnostuneita, selvitettiin kyselytutkimuksessa. Vastauksista erottui kaksi joukkoa: ympäristösyistä ruokavalion muutokseen halukkaimpia olivat nuoret 25-34 -vuotiaat naiset, minkä lisäksi terveyttä edistävän ja samalla ympäristöystävällisen ruokavalion yhdistävästä ruokailusta olivat kiinnostuneita etenkin ne, jotka ilmoittivat ruokakunnakseen lapsiperheen.
“Uuden kokeileminen on tehtävä helpoksi ja vaivattomaksi. Omalle keholle räätälöidyt valmiita ohjelmat on sovitettava suomalaisiin koteihin ja makuun sopiviksi”, kertoo Via Escan ravintovalmentaja ja perustajaosakas Anna Tervo.
“Tällainen helppo, maistuva ja räätälöity planetaarinen ruokavalio sopisi varmasti hyvin myös yritysten vastuullisuus- tai henkilöstöohjelmaan. Positiivinen konkreettinen kokemus yhdessä kollegoiden kanssa, joka nostaa tietoisuutta siitä, kuinka helposti voimme syödä tasapainoisesti itsemme ja ympäristön kannalta”, Tervo toteaa.
Anna Tervo EAT Lancet -komissio planetaarinen ruokavalio ruoka ruokavalio The Greenhouse -ohjelma vegaanit Via Esca Via Esca Oy
