Lidl
23:10 - 16.10.2021 / viihde / Findance
Lidl: omien aurinkovoimaloiden määrä jatkuvassa kasvussa - Voimala tuottaa energiaa keskimäärin yli 85 megawattituntia vuodessa

Lidl tuottaa itse omaa energiaa aurinkopaneelien avulla jo yli 20 myymälässä ja kahdessa jakelukeskuksessa. Aurinkopaneelit asennetaan kaikkiin omiin, uusiin kiinteistöihin ja kiihtyvällä tahdilla myös olemassa olevien myymälöiden katoille. Oma aurinkovoima tukee Lidlin hiilineutraaliustavoitetta.

Lidlin tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilineutraali jo vuonna 2022. Se käyttää kaikissa omissa toimipisteissä vain uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä jo vuodesta 2019 lähtien. Ostoenergian määrää pyritään pienentämään panostamalla omaan energiantuotantoon aurinkopaneelien voimin. Ensimmäinen oma aurinkovoimala otettiin käyttöön Turun Länsikeskuksen Lidlissä vuonna 2016 ja siitä lähtien määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

– Tavoitteenamme on jatkuvasti lisätä omaa uusiutuvan energian käyttöä. Lähtökohtaisesti asennamme aurinkopaneelit kaikkiin uusiin omiin kiinteistöihimme sekä mahdollisuuksien mukaan myös olemassa oleviin myymälöihimme, kertoo Lidlin energiapäällikkö Katri Tuovinen.

Yksittäinen voimala myymälässä koostuu 250–300 aurinkopaneelista, joiden tuottama energia menee suoraan myymälän toimintoihin. Kokonaisuudessaan voimala voi tuottaa lähes 20 prosenttia myymälän koko vuoden energiatarpeesta.

– Voimala tuottaa energiaa keskimäärin yli 85 megawattituntia vuodessa, mikä vastaa noin 40 kerrostaloasukkaan vuosittaista sähkönkulutusta. Tehokkaimmillaan aurinkovoimalat ovat Suomessa luonnollisesti kevät- ja kesäaikaan, jolloin ne tuottavat lähes 30 prosenttia myymälän kulutuksesta. Parhaimpina tunteita voimalan tuottama energia kattaa koko myymälän sähkötarpeen, Tuovinen jatkaa.


Viidennes omista kiinteistöistä tuottamaan uusiutuvaa energiaa

Tällä hetkellä aurinkopaneelit komeilevat 24 Lidl-myymälän katolla ja voimala on lähitulevaisuudessa suunnitelmissa kymmeniin myymälöihin. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä 20 prosenttia Lidlin omista kiinteistöistä on varustettu omaa uusiutuvaa energiaa tuottavilla aurinkovoimaloilla.

– Omat aurinkovoimalamme kattavat tällä hetkellä yhteensä komeat 21 500 neliömetriä. Määrä vastaa noin kolmen jalkapallokentän pinta-alaa, Tuovinen kehaisee.

Myymälöiden lisäksi aurinkopaneelit on asennettu jakelukeskuksiin Järvenpäässä ja Laukaassa. Järvenpään uuteen jakelukeskukseen asennettiin 1600 aurinkopaneelia jo rakennusvaiheessa ja Laukaan jakelukeskuksen seinälle asennettu 1500 paneelin voimala pääsi tositoimiin maaliskuussa 2021. Seinälle asennettuna aurinkopaneelit tuottavat energiaa jo aiemmin keväällä, kun ne eivät peity talven aikana lumeen.

– Laukaan aurinkopaneelit tuottavat energiaa noin 400 megawattituntia, mikä vastaa lähes 200 kerrostaloasukkaan vuotuista sähkönkulutusta. Myös kolmas jakelukeskuksemme Janakkalassa saa oman voimalansa ensi kevääseen mennessä, kertoo Tuovinen.

Pikkujoulujen ykköshitti 2024!
Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX




Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!