Otava
15:10 - 17.10.2021 / viihde / Findance
Puhelin soi öisin - Entisen Nokia-johtajan Olli-Pekka Kallasvuon muistelmat äänikirjana Podit-palvelussa

Nokian entisen johtajan teos ”Puhelin soi öisin - mitä opin globaalina yritysjohtajana” kertoo Kallasvuon elämästä yritysmaailman huipulla. Teoksen on kirjoittanut Juhana Rossi.

Kallasvuosta tuli Nokian juristi jo 27-vuotiaana, ja kymmenen vuoden kuluttua Nokian johtokunnan jäsen. Kallasvuo on saanut rakentaa 1990-luvulla Suomen yrityshistorian yhtä suurinta ja tunnetuinta menestystarinaa. Työ Nokian talousjohtajana ja sittemmin toimitusjohtajana oli usein ympärivuorokautista.

Kallasvuo on saanut kokea Nokian menestysvuodet ja myös kilpailijoiden rynnistämisen markkinoille. Nokia oli ylivoimaisesti suurin matkapuhelinvalmistaja vielä vuonna 2007, mutta muutamaa vuotta myöhemmin mm. Apple oli jyräämässä Nokian alleen.

Kirja ei etene kronologisesti, vaan aiheittain ja Kallasvuo kertookin:

”En halunnut kirjoittaa suoraviivaista Nokia-historiaa, sillä niitä kirjoja on kirjoitettu jo riittävästi. Haluan kertoa kiinnostavasti suurelle yleisölle siitä, millaista yritysjohtajan työ on ja mitä se on minulle opettanut”.

Kallasvuo on koonnut oppejansa neljänkymmenen vuoden ajalta yritysjohtajana ja hallitusammattilaisena. Kirjassa käsitellään sitä, miten hienot suunnitelmat onnistuvat tai romahtavat, sekä myös muistellaan pilke silmäkulmassa Kallasvuon kohtaamia vallankäyttäjiä Suomessa ja maailmalla.

Kallasvuo oli etulinjassa todistamassa muutosta, jossa suljettu Suomi avautui ja liittyi globaaliin talouteen. Kallasvuo kertoo kirjassa myös havaintonsa kahdesta maailmantalouden jätistä, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Kallasvuo aloitti Nokialla vuonna 1980 ja hänen uransa päätyi potkuihin toimitusjohtajan paikalta syksyllä 2010. Potkuista hän sai lukea Wall Street Journalista, ennen kuin hänelle itselleen niistä oli ilmoitettu.

Kirja on kuunneltavissa Podit-palvelussa.