Työttömyyden lasku on hidastunut, mutta syyskuun hakemustilanne näyttää lupaavalta. Työmarkkinat vetävät parhaiten Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla ja Savossa.
Työttömyyden lasku on hidastunut kevään ja alkukesän hyvästä kehityksestä. Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenistön työttömyysaste oli elokuussa 8,3 %. Heinäkuussa luku oli 8,1 %.
”Työttömyysasteemme laski maaliskuusta heinäkuuhun yhtäjaksoisesti. Heinäkuusta elokuuhun tullessa työttömyys taas nousi hieman. Toisaalta hakemusmäärissä oltiin syyskuun puolivälissä elokuun tason alapuolella. Tämä antaisi viitteitä siitä, että työttömyyden lasku jatkuisi syyskuussa”, sanoo YTK:n vt. toimitusjohtaja Paula Virri.
Työttömyyden laskusta otettu löysät pois
Hakemuksia alkavan lomautuksen vuoksi on syyskuussa saapunut YTK:lle todella vähän, vain noin 250. Pahimmillaan uusia lomautushakemuksia saatiin koronakriisin vuoksi yhdessä kuussa yli 6000. Lomautusten aikakausi näyttäisikin olevan päättymässä.
”Työttömyysasteen lasku on syntynyt pitkälti lomautettujen paluusta töihin. Nyt jäljellä ovat työttömät, joilla ei ole työpaikkaa mihin palata. Työttömyysasteen laskusta on saatu löysät pois, ja tästä eteenpäin tarvitaan työpaikkojen ja tekijöiden kohtaamista”, Paula Virri kertoo.
Työttömyysaste nousee usein loppuvuotta kohti elokuun luvuista. Työttömyys voikin kohota vuoden loppuun mennessä 10 %:n tuntumaan, elleivät työttömät ala työllistyä.
”Jääkin nähtäväksi, onko talouskasvusta työllistymisen veturiksi, vai jääkö nykyinen työttömyys sitkeäksi. Syntyykö kasvu teknologiavetoisesti ilman uusia työntekijöitä?”, Paula Virri pohtii.
Kuopio menestyksen polulla, Lapin ja Karjalan työttömyys sitkeää
Rovaniemi (11,0 %) ja Pori (10,5 %) ovat suurista ja keskisuurista kaupungeista työttömyyden kärjessä YTK:n jäsenistön parissa. Kuopio (6,6 %), Seinäjoki (6,7 %) ja Espoo (6,7 %) taas ovat matalimman työttömyysasteen kaupungit.
Maakunnista Lappi (13,4 %), Pohjois-Karjala (10,9 %) ja Etelä-Karjala (10,9 %) kärsivät syvimmästä työttömyydestä. Toisaalta kaikissa näissä luvut ovat reippaasti kevään tilannetta pienemmät. Esimerkiksi Lapin työttömyysaste on laskenut maaliskuusta 6,3 prosenttiyksikköä.
”Koronakriisin aikana koko maassa oli kovaa työttömyyttä. Nyt aletaan nousemaan kriisistä, ja etenkin etelässä pääradan varrella työmarkkinat toimivat. Myös Kuopion alueella työttömyys on matalaa, mikä viittaa hyvään työtilanteeseen. Pohjanmaan ulkopuolisella länsirannikolla sekä idässä ja pohjoisessa toivotaan hitaammin”, Paula Virri sanoo.
Pikkujoulujen 2024 paras Suomihitit-soittolistaTallenna Spotify-soittolista itsellesi
työelämä työmarkkinat työttömyys Yleinen työttömyyskassa YTK YTK YTKbarometri