Alamy / AOP
14:10 - 13.09.2021 / viihde / Findance
Telia: 5G-aikaan siirtyneet kuluttajat ovat ennätysahkeria netin käyttäjiä

Jo 60 prosenttia myydyistä uusista puhelimista on 5G-puhelimia. Laitteiden uudistuminen näkyy kiihtyvänä kasvuna 5G-liittymämyynnissä ja ahkerampana datan kulutuksena. Telian tilastoista ilmenee, että 5G-puhelinliittymän hankkineet suomalaiset käyttävät puhelimillaan keskimäärin 40 prosenttia enemmän nettiä kuin 4G-asiakkaat.

”5G-käyttäjien datankäytön kasvu selittyy ennen kaikkea suoratoistopalveluiden ja sosiaalisen median palveluiden aktiivisempana kuluttamisena. Tv-sarjoja ja Youtubea ahmitaan entistä enemmän liikkuessa paikasta toiseen ja samalla sometetaan kavereiden kanssa. Puhelimen rooli etätyössä on myös kasvussa. 5G tuo netin kaikenlaiseen käyttöön vakautta, nopeutta ja laatua. Uskon, että 5G:n myötä netinkulutus voi kasvaa vielä jopa kolmanneksen seuraavan vuoden aikana,” sanoo Telian kuluttajapuolen mobiililiiketoiminnasta vastaava Petri Lindqvist.

5G-aikaan siirtyneet käyttävät keskimäärin 35 gigatavun verran nettiä kuussa, mikä on noin 40 prosenttia enemmän kuin 4G:llä surffaavat kuluttajat. Tällä datan käytöllä voisi katsoa esimerkiksi suoratoistopalveluita parhaalla kuvalaadulla 10 tunnin verran kuussa. 5G-käyttäjät myös puhuvat puhelimessa kolmanneksen ahkerammin kuin 4G-liittymän omistajat, noin 10 minuuttia päivässä.


Kiinteä 5G-laajakaista jopa tuplannut kotien netinkäytön

Telian 5G-verkko on otettu käyttöön Suomessa 125 paikkakunnalla ja verkon väestöpeitto oli syyskuun alussa jo 2,8 miljoonaa asukasta.

”Nyt kun yli puolet suomalaisista on Telian 5G:n piirissä, myös kiinteä 5G-laajakaistayhteys yleistyy kodeissa. Sen hankkineet hyödyntävät nettiä lähes kaksi kertaa enemmän verrattuna 4G-kotitalouksiin, sillä kiinteällä 5G-laajakaistalla useampi perheenjäsen voi käyttää nettiä sujuvammin yhtä aikaa. Kun työhuoneessa vedetään palaveria videoyhteyden yli, yläkerrassa nuori voi pelata sulavasti netissä kavereidensa kanssa samaan aikaan kuin olohuoneessa katsellaan suoratoistopalveluja”, kertoo Lindqvist.

5G-verkon kapasiteetti tulee tarpeeseen Suomen dataliikenteen kasvaessa. Telian verkon dataliikenteestä näkee, että korona-aikana Teamsin ja vastaavien neuvottelupalveluiden käyttö on selvästi lisääntynyt. Sosiaalisen median kulutus ja paljon dataa vaativat suoratoistopalvelut ovat viimeisen vuoden aikana kasvaneet datamäärän kokonaiskasvun tahdissa. Liikenteen kokonaiskasvu on ollut noin 20 prosentin luokkaa.

artikkelin avainsanat:
5G kännykät tech Telia