Fox
08:10 - 22.08.2021 / tv-sarjat / Findance
Melkein MENSAN uusi kausi alkaa FOX-TV-kanavalla - Luvassa pamahtavia keinutuoleja ja kilpajuoksua kumihevosella

Nopeat hoksottimet ja paksu nahka ovat valttia jälleen, kun Melkein MENSA -viihdekisailu palaa FOX-TV-kanavalle kolmannen kauden jaksoilla elokuussa. Syksyn haasteissa itsensä likoon laittavat mielenkiintoiset julkkisvieraat: mukana ovat muun muassa Sointu Borg, Minttu Mustakallio, Jaakko Parkkali ja Markus Pöyhönen.

Suureen suosioon Suomessa noussut Melkein MENSA on absurdi tietokilpailu, jossa kysymykset ovat helpohkoja ja vastausolosuhteet vaikeahkoja. Ohjelman kussakin jaksossa käsittelyyn otetaan kaksi erillistä teemaa, joihin liittyvissä tehtävissä vastakkain kilpailee kaksi joukkuetta. Melkein MENSAssa kannustetaan oppimaan ja autetaan muistamaan, lisämaustetta tuovat yllättävät ja toisinaan kirpaisevatkin apukeinot.

– Melkein MENSA on ehdottomasti löytänyt paikkansa suomalaisten perheiden viihdyttäjänä. Toisen kauden katsojista 75 % on alle 44-vuotiaita. Lisäksi Melkein MENSA on kahden ensimmäisen kauden aikana jatkuvasti ollut kanavan katsotuimpien ohjelmien kärjessä, FOX:n kanavajohtaja Elina Mustelin kertoo.

Melkein MENSA jatkuu tiistaina 24. elokuuta 20.00 FOX TV-kanavalla. Ohjelman juontajana jatkaa Juha Perälä, vaikkakin kolmannella kaudella puheenjohtajan valtaistuinta itselleen sovittelee myös vakiokapteeni Eero Ritala.


– Uudelle kaudelle saamme mukaan yllättäviä käänteitä ja aivan mahtavia vieraita, jotka uskaltavat heittäytyä tilanteisiin täysillä. Lisäksi höysteenä on naurettava kokoelma uusia haasteita. Kun tietovisakysymykseen on vastattava vaikkapa kasvoja päin lentävien rasvapallojen pelossa, ei tuloksena voi olla mitään järkevää. Kuvauksissamme hauskaa on sekä vierailla että yleisöllä ja uskon, että tunnelma välittyy kotisohville asti, Perälä kertoo.

Kauden avausjaksossa Suomen halutuimmasta tittelistä kisaavat Putous-voittajat Dennis Nylund ja Mikko Penttilä sekä näyttelijä Pelle Heikkilä. Jakson teemoina ovat S-kirjain ja fysiikka.


Melkein MENSA tiistaisin 24. elokuuta alkaen klo 20.00 FOX-kanavalla. Jälkikäteen jaksot ovat nähtävissä myös Ruutu-suoratoistopalvelussa maksutta.

Jaksokuvaukset:

Jakso 1:
Putous-voittajat Dennis Nylund ja Mikko Penttilä sekä näyttelijä Pelle Heikkilä kisaavat Suomen turhimmasta tittelistä. Teemoina S-kirjain ja fysiikka. Vakiokapteenina Eero Ritala, Juha Perälä pisteyttää ja rankaisee.

Jakso 2:
Ystävykset Sauli Koskinen, Tinni Wikström ja Sabina Särkkä testaavat kipukynnystään ja tietojaan studiossa vakiokilpailija Eero Ritalan kanssa. Teemoina ravinto ja data. Sähköiskuja ja pisteitä jakelee Juha Perälä – yllätysrangaistuksena Bull Mentula.

Jakso 3:
Tubettavat muusikot Seksikäs Suklaa ja Dosdela haastavat yrittäjä Niina Kuhdan ja Eero Ritalan asiattomaan taistoon tiedon herruudesta, kun teemoina ovat Aasia ja magia. Juha Perälä tuomaroi.

Jakso 4:
Näyttelijä Santtu Karvonen, laulaja Simo Silmu ja KOVA-tiimin e-pelaaja Cyanide vastaavat vakikapteeni Eero Ritalan kanssa asiallisiin kysymyksiin teemoista sankarit ja M-kirjain hämmentävässä tietokilpailussa. Juha Perälä tuomaroi.

Jakso 5:
Stand-up-koomikko Ilari Johansson, vapaaottelija Teemu Packalen ja tubetähti Joona Puhakka ottavat mittaa yleistiedoistaan vakiokapteeni Eero Ritalan kanssa. Juha Perälä luotsaa kysymyksiä teemoista Hollywood ja hevoset.

Jakso 6:
Julkkiskokki Sirly Ylläsjärvi ja Sampo Marjomaa ottavat mittaa Eero Ritalasta ja näyttelijä Minttu Mustakalliosta tietokilpailussa, jossa kysymykset ovat asiallisia ja tehtävät asiattomia. Teemoina Katri Helena ja rasva. Tuomarina Juha Perälä.

Jakso 7:
Diili-voittaja Sointu Borg, tubetähti Jaakko Parkkali, missi ja urheilutoimittaja Alina Voronkova sekä pysyväiskisaaja Eero Ritala istuvat Juha Perälän piinapenkkiin testaamaan tietojaan politiikasta ja peleistä.

Jakso 8:
Jääkiekkoilijat Sami Helenius ja Emma Terho sekä näyttelijä Markku Haussila haastavat vakioviisastelija Eero Ritalan absurdiin yleistietokamppailuun. Teemoina Baltia ja ikivihreät. Juontajana Juha Perälä.

Jakso 9:
Juha Perälä etsii yleistiedon aukkoja teemoista Iso-Britannia ja biologia. Kilpailemassa näyttelijät Lotta Kaihua ja Ella Lahdenmäki, stand-up-koomikko Eeva Vekki sekä ohjelman vakiovastaaja Eero Ritala.

Jakso 10:
Kauden päätösjaksossa vakiokapteeni Eero Ritalan ja jääkiekkoilija Ari Vallin saavat vastaansa urheiluselostajat Jani Alkion ja Antti Mäkisen. Kysymykset ovat asialliset ja rangaistukset asiattomia, kun teemoina ovat viihde ja monikulmiot.