Suomen Leluyhdistys ry
18:10 - 19.08.2021 / pelit / Findance
Vuoden Peli 2021 -finalistit julki - "lautapelaamisen suosio ja lautapelien tarjoama arvo ovat nousseet entisestään"

Suomen Leluyhdistyksen vuosittain järjestämä Vuoden Peli -kilpailu on edennyt jännittävään finaalivaiheeseensa. Vuoden Lastenpelin, Vuoden Perhepelin, Vuoden Partypelin ja Vuoden Strategiapelin titteleistä kilpailee jälleen varsin mielenkiintoinen kattaus erilaisia lautapelejä.

Jo 28. kerran järjestettävän valtakunnallisen Vuoden Peli -kisan finalistit ovat nyt selvillä. Tänäkin vuonna kilpailuun osallistui laaja valikoima hyvin eri tyyppisiä pelejä laidasta laitaan.

Tuomarit kiittelivät eri sarjojen pelejä erityisesti siitä, että niistä monet toimivat hienosti eri-ikäisten ihmisten pelattavina. Lisäksi useimmilla peleistä on korkea uudelleenpeluuarvo, eli ne kestävät aikaa ja toistuvia pelikertoja.

– Olen positiivisesti yllättynyt tämän vuoden valikoiman laajuudesta. Osallistujia ja erilaisia pelejä oli paljon. Jokaisessa pelissä itsessään oli myös joku juttu, eli jokainen voi hyvin pelata niistä vaikka kaikkia. Toistoa ei tule, kun pelit eivät ole samanlaisia, sanoo Leluyhdistyksen pelitoimikunnan puheenjohtaja Seidi Ailus Tokmanni Oy:stä.

Ailuksen mukaan koronapandemian takia lautapelaamisen suosio ja lautapelien tarjoama arvo ovat nousseet entisestään. Perheet viettävät enemmän aikaa yhdessä kotona, joten hyville peleille löytyy kysyntää. Lautapelien tarjoama viihde ja yhdessä puuhaaminen antavat hyvää vastapainoa ”uudessa normaalissa” elämiselle.


Pelimukavuus ja selkeys painavat tuomariston vaakakupissa

– Finalistit valittiin tuomaripisteiden perusteella. Tavallisesti kaupan raati ja kuluttajaraati valitsevat finalisteista omat suosikkinsa, minkä jälkeen valitaan kunkin kategorian voittaja. Tänä vuonna koronan takia kuluttajaraatia ei kuitenkaan ole, Ailus kertoo.

Finalistien kohdalla tuomarit painottivat etenkin pelimukavuutta. Pelin tulee olla selkeä ja helppo ymmärtää. Finaaliin selvinneissä peleissä korostuu myös luovuus. Edellisvuoden suosikkeja ei ole lähdetty matkimaan, vaan tehty rohkeasti omanlaisiaan pelillisiä ratkaisuja.

– Vaikka kategorioita on neljä, pelit ovat erilaisia jopa saman kategorian sisällä, kehuu Ailus.

Tuomarit pisteyttävät pelit arvosanoilla 1–5. Eniten pisteitä saanut peli saa 5 pistettä, toiseksi saanut 4 pistettä ja niin edelleen. Kolme parasta pääsee finaaliin. Tasapisteissä voi olla poikkeustilanteita.

– Tänä vuonna esimerkiksi strategiapeleissä on neljä finalistia, koska kolmannella oli tasapisteet.

Jo kaikki finaaliin selvinneet pelit ovat siis ehdottomasti kokeilemisen arvoisia laatupelejä, jotka tuovat paljon iloa ja mukavia hetkiä perheille, kaveriporukoille ja lautapeliharrastajille.

Kategorioiden voittajat paljastetaan syyskuun lopulla, 28.9.2021.


Vuoden Peli -kilpailun finalistit vuonna 2021:

Vuoden Lastenpeli 2021 finalistit:

VAMPIRE PARTY – VAMPYYRIJUHLAT – AMO OY

DRONE HOME – MARTINEX OY

HOKSAA TUNTEET! VAUHDIKAS TUTKIMISPELI – SANOMA PRO OY, OPPI&ILO


Vuoden Partypeli 2021 finalistit:

HOW DO YOU DOODLE? -MITEN PIIRUSTAT? – AMO OY

PICTURES – LAUTAPELIT.FI OY

HAASTE CHALLANGE – TACTIC GAMES OY


Vuoden Perhepeli 2021 finalistit:

TRAILS OF TUCANA – ENIGMA DISTRIBUTION FINLAND OY / ASMODEE NORDICS

KIRJAINKIISTA – MARTINEX OY

ESCAPE ROOM FAMILY: AIKAMATKA – TOYROCK OY


Vuoden Strategiapeli 2021 finalistit:

TAPPAJAHAI – BRIO TOY OY / BRIO AB

NOVA LUNA – LAUTAPELIT.FI OY

QUEST FOR EL DORADO – LAUTAPELIT.FI OY

ZEN GARDEN – LAUTAPELIT.FI OY