Rex Features / AOP
12:10 - 14.08.2021 / viihde / Findance
Nyt on jälleen aika varoa maatalouskoneita liikenteessä - risteykset ja nopeuserot vaaran paikkoja

Kesän työt maatiloilla ovat siinä vaiheessa, että maatalouskoneita ajaa liikenteessä tavallista enemmän. Muuta liikennettä hitaammin ajavat koneet aiheuttavat monille tiellä liikkujille harmaita hiuksia, mutta tärkeintä olisi pitää maltti liikenteessä eikä ainakaan lähteä ohittamaan tiukassa paikassa isoja ja ennakoimattomasti liikkuvia kulkuneuvoja. Kokosimme turvallisuusvinkit myös maatalouskoneen kuljettajalle.

LähiTapiolan korvaustilastojen mukaan vuonna 2020 liikenne- ja kaskovakuutuksista korvattiin yhteensä 1 857 liikenne- tai kolarointivahinkoa, joissa oli mukana traktori. Isoon lukuun mahtuu huomattavan paljon myös sellaisia vahinkoja, joissa osallisena on ollut muun muassa traktorimönkijöitä tai muita ajoneuvoja, jotka eivät suinkaan ole maatalouskäytössä. Tarkkaa lukua pelkästään maatalouskäytössä olevista traktorivahingoista ei ole saatavilla.

Traktorionnettomuuksien yksi yleinen tekijä on usein se, että ne ajavat muuta liikennettä hitaammin, mikä aiheuttaa itsessään jo monia läheltä piti -tilanteita. Muut tiellä liikkujat eivät välttämättä osaa ennakoida niitä.

– Traktoreiden kohdalla vaaran paikkoja ovat erityisesti risteykseen tultaessa kääntymiset ja ryhmittymiset, koska silloin nopeuserot muuhun liikenteeseen kasvavat suuriksi. Myös traktoreiden ja niihin kiinnitettyjen koneiden ohitustilanteet ovat haasteellisia heikon näkyvyyden ja suurten nopeuserojen vuoksi. Hitaan maatalouskoneen liittyminen muun liikenteen joukkoon on sekin yksi vaaran paikka, LähiTapiolan asiantuntija Matti Arvo valottaa tyypillisimpiä tilanteita, joissa sattuu onnettomuuksia.


Yllätyksiä hitaudessa ja ennakoimattomissa kääntymiskulmissa

Traktorit, puimurit ja muut maataloustyökoneet voivat liikenteessä yllättää paitsi hitaudellaan, mutta myös ennakoimattomilla kääntymiskulmillaan. Traktori ja sen perään kiinnitetty maatalouskone vie kääntyessään paljon tilaa, koska sen liikerata on huomattavan laaja. Esimerkiksi puimurit liikkuvat hitaasti, ja ainoastaan niiden takapyörät kääntyvät. Maatalouskoneet saattavat myös kääntyä pellolle tai sellaiselle tielle, jota henkilöauton kuljettaja ei tule itse edes havainneeksi.

– Kääntyessään puimurin perä ikään kuin heilahtaa, mikä voi yllättää takana tulevan. Sen kääntymistä voi olla vaikea ennakoida. Toisaalta vaikka traktorinkuljettaja olisikin huolehtinut turvalaitteensa kuntoon, ei hän ajoneuvon koon vuoksi välttämättä näe peileistä kovin hyvin taakse. Riittävän pitkä turvaväli muihin tiellä liikkujiin on tärkeää pitää, maatalousliiketoiminnan johtava asiantuntija Sami Myyrä LähiTapiolasta muistuttaa.


Fiksu traktorinkuljettaja havainnoi liikennettä niin edessä kuin takana päin ja tuon tuosta pysähtyy tien viereen päästämään pitkäksi kasvaneen autojonon ohitseen.

– Traktorin kuljettajien olisi hyvä aina huolehtia, että ajoneuvon valot, heijastimet ja vilkut ovat kunnossa sekä puhtaita. Toisaalta kuljettajan kannattaa myös huolehtia omasta näkyvyydestään mahdollisimman hyvin eli että hän pystyy havainnoimaan muuta liikennettä, siis taustapeilien ja lasien tulisi olla puhtaita, Arvo neuvoo.

– Maatilayrittäjälläkin on oma, tiukka aikataulu omien töidensä vuoksi. Siksi liikenteessä olijoiden olisi hyvä muistaa, että traktorilla tai esimerkiksi puimurilla maantiellä ajava ei ole siellä tahallaan muuta liikennettä hidastamassa. Usein näissä tilanteissa tarvitaan malttia niin traktorin kuljettajalta mutta myös myös ennen kaikkea muulta liikenteeltä, Myyrä toteaa.