Lidl
18:10 - 22.07.2021 / viihde / Findance
Lidl: Kaikki kalat kotimaista tai sertifioitua

Kaikki Lidlin omien merkkien kalajalosteet ja tuoreet kalatuotteet on kalastettu ja kasvatettu kestävästi, mikä tarkoittaa, että niillä on MSC- tai ASC-sertifikaatti tai ne ovat kotimaisia. Lisäksi kaikki Lidlin omien merkkien kalapakasteet ovat olleet MSC- tai ASC-sertifioituja jo vuodesta 2014. Lidlin omiin kalamerkkeihin kuuluvat esimerkiksi Isokari, Ocean Sea ja Nautica.

Lidlissä kotimaista kalaa on hyvin saatavilla. Vakituisesti valikoimassa on kotimaista kirjolohta, minkä lisäksi hyllyistä voi kalastaa sesongeittain kestävästi pyydetty lähivesikalaa, kuten kuhaa, muikkua, ahventa, haukea ja siikaa sekä Itämeren silakasta tehtyjä pihvejä.

– Kirjolohituotteet ovat erittäin suosittuja ja niiden merkitys valikoimassamme on kasvanut. Lisäksi haluamme tarjota sesonkien mukaan kotimaisia järvikaloja vaihtoehtona Norjasta tulevalle tuontilohelle, kertoo Lidlin kalatuotteista vastaava ostopäällikkö Arto Lähdesmäki.

Suomalaisten suosikkeihin kuuluvat lohikalat kannattaakin valita kotimaisina. Suomessa viljellyn kirjolohen ympäristökuorma on selvästi Norjan lohta pienempi, sillä niiden kasvatus- ja ympäristöolosuhteet ovat erilaiset. Myös WWF suosittelee suomalaista kasvatettua kirjolohta.


Itämeri kiittää, kun valitsee kalaa. Erityisesti silakkaa syömällä puhdistaa Itämerta rehevöitymistä aiheuttavista ravinteista, sillä niitä nousee silakan mukana merestä kunnon lasti. Kalastus onkin toimiala, joka poistaa merestä eniten ravinteita.

– Vesistön rehevöityminen näkyy konkreettisesti muun muassa sinilevänä, joten ruokavaliolla voi siis vaikuttaa siihen, että Itämeressä voi uida tulevaisuudessakin, toteaa Lidlin vastuullisuusasiantuntija Jenni Hakkarainen.


Kala on vastuullisempi valinta

Lidl myy vain kotimaista tai vastuullisuussertifioitua kalaa omien tuotemerkkien kalajalosteissa ja tuorekaloissa. Lidlin pakastekalat ovat olleet sertifioituja jo vuodesta 2014 lähtien. Sertifioitua kalaa ostamalla voi tukea vastuullisempaa kalataloutta.

– Haluamme tehdä vastuullisten valintojen tekemisestä mahdollisimman helppoa, siksi kokonainen tuoteryhmä on nyt vastuullisuussertifioitua tai kotimaista, kertoo Hakkarainen.

Sertifikaatti kertoo, että kala on kalastettu kestävästä kannasta vastuullisin pyyntimenetelmin eikä kalastuksesta ole koitunut haittaa muulle meriluonnolle. Kasvatetun kalan sertifikaatti ASC kertoo, että kala on kasvatettu ympäristöystävällisesti ja MSC tarkoittaa, että luonnonkalan ei pitäisi olla ylikalastettua tai vastuuttomasti pyydettyä.

Vaikka kotimainen kala on usein paras valinta, on kestävästi pyydetty tuontikala parempi valinta kuin suomalainen uhanalainen lajike. Tonnikalaakin saa vastuullisesti pyydettynä.

Kalalla on luonnostaan pienempi hiilijalanjälki, joka on noin kolmannes lihan hiilijalanjäljestä. Valitsemalla vastuullista kalaa lihan sijaan tukee myös luonnon monimuotoisuutta.

artikkelin avainsanat:
kala Lidl ruoka