Voi Technology Ab
18:10 - 28.06.2021 / viihde / Findance
Sähköpotkulautayhtiö Voi toivoo säätelyä humalassa ajoon

Sähköpotkulautayhtiö Voi Technologyn operatiivisesta toiminnasta vastaava Reetta Alastalo toistaa viime vuonna esittämänsä toiveen, että Suomessa otettaisiin Saksan tapaan käyttöön promilleraja sähköpotkulaudoilla ajaessa. Yhtiö on jo puuttunut humalassa ajamiseen monin tavoin. Yhtiö on muun muassa lanseerannut ensimmäisenä maailmassa ennen ajoa tehtävät reaktiotestit. Yhtiö on valmis myös harkitsemaan alennettua nopeutta öiseen aikaan.

Voi Technology kannustaa päättäjiä harkitsemaan, että pitäisikö sähköpotkulaudoilla humalassa ajamisesta tehdä rangaistavaa.

– Esimerkiksi Saksassa sähköpotkulaudat luokitellaan moottorikäyttöisiksi ajoneuvoiksi, jolloin niiden promilleraja on 0,8. Me Voilla olemme avoimia säätelylle, jos toimenpiteillä voidaan lisätä ihmisten turvallisuutta, Voi Technologyn Suomen operatiivisesta toiminnasta vastaava Reetta Alastalo

Julkisuudessa on ollut viime aikoina paljon esillä suomalaisille sähköpotkulaudoilla sattuneet onnettomuudet.

– Kansallisia tilastoja ei ole saatavilla, joten olemme joidenkin sairaaloiden omien laskelmien varassa. Saamiemme tietojen ja tutkimustenkin mukaan suureen osaan eli noin 90 % onnettomuuksista liittyy kuitenkin alkoholi, Alastalo toteaa.


Alastalo muistuttaa, että helmikuussa tehdystä OECD:n laajasta raportista käy ilmi, että sähköpotkulauta on liikenteessä yhtä turvallinen kuin tavallinen pyörä.

– Uutena liikkumisen muotona sähköpotkulaudat herättävät paljon mielipiteitä. Suomessa skuutit on otettu kuitenkin pääasiallisesti hyvin vastaan, ja meillä on huomattu, että niiden avulla voidaan esimerkiksi vähentää kaupunkien ruuhkia ja parantaa ilmanlaatua”, Alastalo sanoo ja jatkaa:

– Suosittelemme jättämään aina skuutin parkkiin jo yhdenkin alkoholijuoman jälkeen, Alastalo kertoo.

Skuuttien yöllistä kieltoa Alastalo ei kannata.

– Keskustelussa kannattaa muistaa, että monilla on myös omia sähköpotkulautoja, joita ei ole mahdollista sulkea yöksi. Skuutteja käyttää öiseen aikaan ja aamuisin myös moni työmatkalainen. Pyöriä tai autojakaan ei suljeta yöksi. Humalassa ajoon pystyttäisiin tehokkaimmin vaikuttamaan lainsäädännön ja viranomaisvalvonnan kautta.


– Meillä on myös paljon asiakkaina henkilöitä, jotka käyttävät skuutteja työmatkoihin öiseen aikaan. Lisäksi olemme saaneet käyttäjiltä paljon palautetta, että he kokevat skuutit turvalliseksi tavaksi liikkua öiseen aikaan muun muassa kaupungeissa esiintyvän seksuaalisen ahdistelun vuoksi.

Sen sijaan Voi on avoinna sähköpotkulautojen nopeuden rajoittamiselle.

– Olemme avoimia keskustelulle myös nopeusrajoitusten suhteen. Esimerkiksi nopeuden laskeminen nykyisestä 25 kilometristä tunnissa 20 kilometriin voisi olla yksi vaihtoehto.

Voi Technology on lisännyt sähköpotkulautailun turvallisuutta uusimalla koko kalustonsa Suomessa. Lisäksi Voi Technologyn vuoden täyttävä suosittu liikennekoulu #RideLikeVoila, jonka avulla on koulutettu jo yli puoli miljoonaa käyttäjää, on nyt suoritettavissa suomeksi. Kaikki hyväksytysti kurssin läpäisseet saavat kiitokseksi krediittejä, jotka ovat hyödynnettävissä Voin matkoihin.