Alamy / AOP
12:10 - 27.06.2021 / viihde / Findance
Lähes joka toinen omakotiasuja aikoo remontoida kesällä

Koronakotoilu on innostanut suomalaiset remontoimaan omakotitalojaan, ja lähes puolet aikoo remontoida jotakin myös kuluvana kesänä, paljastaa Ifin kysely. Suosituin remonttikohde on piha. Myös pienillä huoltotoimilla voi vaikuttaa talon kuntoon ja ehkäistä vahinkoja, vinkkaa Ifin asiantuntija.

Joka toiseen suomalaiseen omakotitaloon on tehty remonttia tai muita muutoksia pandemian aikana, käy ilmi Ifin tuoreesta kyselytutkimuksesta. Yleisimpiä ovat piharemontti, uusien huonekalujen hankinta ja huoneiden pintojen uusiminen. Aktiivisimpia remontoijia ovat olleet kolmekymppiset, joista kaksi kolmesta on tehnyt remonttia tai muita muutoksia.

Lähes joka toinen omakotiasuja suunnittelee jotakin remonttia myös kuluvalle kesälle. Remontoijien keskuudessa suosituin muutoskohde on edelleen piha (22 %), jossa tyypillisimmin laajennetaan tai uusitaan terassia. Lähes yhtä moni puolestaan remontoi talon sisällä (18 %) tai maalaa talon tai kunnostaa muuten sen julkisivua (18 %). Sisällä yleisiä remonttikohteita ovat etenkin huoneiden pinnat ja kylpyhuone.

– On hienoa, että omakotiasujat panostavat kotiin ja sen kunnosta huolehtimiseen. Kyselyn perusteella on toteutettu isompiakin uudistuksia, kuten tehty katto- ja lämmitysjärjestelmän remontteja tai uusittu käyttövesiputkistoja. Näillä on suuri merkitys vakavien kosteusvahinkojen ehkäisyyn, kommentoi omakotitalovakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen Ifistä.

Tiedot käyvät ilmi Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 753 omakotitalossa asuvaa suomalaista toukokuussa 2021.


Kuka korvaa remontoinnissa sattuvat vahingot tai työvirheet?

Kotivakuutus on voimassa remontoinnin aikana. Jos remonttia tekee itse, kotivakuutuksesta korvataan myös remontoidessa tapahtuvia vahinkoja, esimerkiksi rikkoutunut ikkuna tai porakoneen lattialle tippumisesta vaurioitunut lattia. Jos palkkaa ammattilaisen, on hyvä varmistaa, että hänellä on asianmukaisesti voimassa oma vakuutus, joka korvaa remontissa sattuvat ja muille aiheutetut vahingot.

– Sähkö- ja putkitöissä tulee aina käyttää ammattilaista. Silloin myös vastuu virheistä ja mahdollisista vahingoista on urakoitsijalla. Jälkikäteen paljastuvia, työ- tai asennusvirheistä johtuvia vahinkoja ei korvata kotivakuutuksesta, Utunen muistuttaa.

Jos tekee talkoilla laajempaa peruskorjausta, kannattaa harkita talkoovakuutusta. Erityisesti fyysisiä töitä tehtäessä talkoovakuutus antaa tekijöille turvaa tapaturmien varalta.


Asiantuntija neuvoo: nämä kannattaa hoitaa kesällä kuntoon

Vaikka ei suunnittelisikaan remonttia, omakotitalossa on monta pientä, säännöllisesti huollettavaa asiaa, jotka kannattaa vaikkapa lomalla laittaa kuntoon.

– Pieniltä tuntuvat asiat siirtyvät helposti arjessa. Niistä huolehtimalla voi kuitenkin vaikuttaa talon kuntoon, ehkäistä vahinkojen syntyä ja auttaa siten omaisuutta säilyttämään arvonsa, vinkkaa Utunen.

Tee kesällä ainakin nämä huoltotoimet, jos edelliskerrasta on jo aikaa:

- Vaihda ilmanvaihdon suodattimet.

- Siivoa keittiön allaskaappi ja tarkista astianpesukoneen liitosten ja poistoputken kunto. Jo viisi vuotta vanha poistoletku on usein huonossa kunnossa, jolloin vuotovahingon riski kasvaa.

- Puhdista liesituulettimen rasvasuodatin.

- Imuroi jääkaapin ja pakastimen taustat, joihin kertynyt pöly voi heikentää ilmakiertoa ja aiheuttaa paloriskin.

- Uusi kylpyhuoneen silikonit, jos ne ovat noin 3–7 vuotta vanhoja tai sitä vanhempia.

- Puhdista talon rännit.

Ifillä on osana omakotitalovakuutusasiakkaiden Kunnon koti -palvelua kunnossapidon puhelinneuvonta, johon soittaessaan saa neuvoja remontointiin.

Kyselytutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov Finland. Tutkimukseen vastasi 753 suomalaista omakotitalossa asuvaa aikuista toukokuussa 2021. Otos muodostettiin satunnaisotannalla omakotiasujien keskuudessa, sukupuoli kiintiöitiin tasan miesten ja naisten välillä.

artikkelin avainsanat:
If Vakuutus rakentaminen remontointi