
Yle Areena aloittaa tänään uuden sarjan Pentukoulu.
Norjalaista sarjaa voi seurata myös Yle Areena ja Yle Fem -kanavilla.
Viimeisen vuoden aikana olemme olleet kotona enemmän kuin koskaan, ja moni on hankkinut koiran. Odotukset eivät kuitenkaan aina vastaa todellisuutta.
Norjalainen koirankouluttaja Maren Teien Rørvik neuvoo, miten pienestä pennusta onnistuu kasvattamaan toiveidensa koiran. Neljä perhettä elää kiireistä pentuaikaa ja saa kaipaamaansa apua koirankouluttaja Marenilta.
Elämä pikkuisen koiranpennun kanssa ei ole pelkkää mukavaa leikkimistä. Arki koiranpennun kanssa on täyttä työtä ja pentutreeneissä kohdataan jatkuvasti uusia haasteita.
Salto haluaisi karata koko ajan uusiin seikkailuihin ja pelkää vettä. Bjørn päätyy sairaalaan ja Baileyn on jäätävä ensimmäistä kertaa yksin kotiin.