Tampere-talon kuva-arkisto
18:10 - 19.05.2021

musiikki / Findance
Tampere Filharmonian Puistokonsertti palaa Tampereen Sorsapuistoon elokuussa - mukana myös Kummeli

Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Tampereen Sähkölaitos järjestävät jälleen perinteisen Puistokonsertin Tampereen Sorsapuistossa lauantaina 7. elokuuta klo 18.

Tampereen kulttuurisyksyn avaava koko perheen maksuton puistotapahtuma tarjoilee klassisen musiikin helmiä, yhteislaulua ja tangon säveliä. Ohjelmistossa kuullaan tällä kertaa mm. Tšaikovskin, Merikannon, Sibeliuksen ja Piazzollan teoksia.

Yleisradio televisioi Puistokonsertin Yle Areenassa suorana 7.8. klo 18 ja Yle Teema -kanavalla 7.8. klo 20.

Konsertin kapellimestarina toimii tuttuun tapaan Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Solistina esiintyy suosittu laulaja-näyttelijä Maria Ylipää.

Puistokonsertissa tavataan myös tutut Kummeli-miehet Heikki Silvennoinen, Heikki Hela ja Timo Kahilainen, joiden Kari ja Karvattomat -yhtyeellä on valmisteilla yllätyksiä konserttivieraille. Kummelin tv-debyytistä tulee kesällä kuluneeksi 30 vuotta.


Tampereen Sähkölaitos järjestää äänestyksen konsertin ohjelman yhteislaulukappaleesta. Äänestysaika on 18.–25.5. Äänestykseen voi osallistua osoitteessa www.sahkis.fi/puistokonsertti.

Puistokonsertti toteutetaan konserttiajankohdan mukaisia mahdollisia Aluehallintoviraston yleisörajoituksia noudattaen. Järjestäjät noudattavat viranomaisten ohjeita ja suosituksia ja huolehtivat yleisön, esiintyjien sekä työntekijöiden turvallisuudesta.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!